Finda teki 126 miljoonan euron voiton - hallitus esittää osingoksi 5 euroa

Finda-konsernin liikevoitto nousi 26 miljoonaan euroon, kun Findan osakkuusyhtiön DNA teki hyvää tulosta.

Konsernin tulos oli peräti 126 miljoonaa euroa, sillä Finda sai yli 100 miljoonan euron myyntivoiton DNA:n osakkeiden myynnistä pörssilistautumisen yhteydessä.

Findan hallitus esittää osinkoa jaettavan viisi euroa osakkeelta.  Vanhalla Lännen Puhelimen osakkeella sai 135 Findan osaketta.

- Findan hallitus on tehnyt osinkoehdotuksen, joka palkitsee Findan osakkeenomistajien kärsivällisyyden ajatellen DNA:n kehittämistä, mutta samalla turvaa Findan strategian jatkamisen ja näin mahdollisuuden sijoittaa uusiin, potentiaalisiin sijoituskohteisiin, sanoo Findan hallituksen puheenjohtaja Simo Kauppi.

Findan yhtiökokous pidetään helmikuun lopulla. Findan suureksi omistajaksi tullut Rival-rahastot aikoo vaatia vielä hallituksen lupaamaa suurempaa osinkoa.

- Findan hallitus ei halua lähteä tielle, jossa maksamalla ylisuuria kertaosinkoja menetetään mahdollisuus jatkaa varsin onnistuneeksi osoittanutta sijoitusstrategiaamme sekä omistuksessamme olevien yhtiöiden ammattimaista ja pitkäjänteistä kehittämistyötä, sanoo Kauppi.

Finda on käynnistänyt välimiesmenettelyn PHP:n järjestelystä, jolla se siirsi Finda-omistuksensa Rivalille joulukuussa 2016.

- PHP:n ja Rivalin välinen järjestely on aiheuttanut Findan osakkeenomistajien keskuudessa huomattavan määrän kysymyksiä ja huolta Findan tulevaisuudesta, mikä on tietysti valitettavaa osakkeenomistajiemme näkökulmasta, perustelee Kauppi ratkaisua.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.