Fredman Group yrittää maailmanvalloitusta ammattikeittiön johtamisjärjestelmällään

Operatiivinen johtaja Pauli Aaltonen (vas.), tuotantopäällikkö Juha-Pekka Valo, Taru Salminen ja toimitusjohtaja Clas Fredman Lapin tehtaan tuotantotiloissa. Perheyritys hakee kovaa kasvua digitaalisilla älypalveluilla. Kuva: Pekka Lehmuskallio

– Tätä maa kaipaa. Onnistummeko, sen vasta aika näyttää. Kieltämättä riski on pk-yritykselle äärimmäisen suuri, sanoo Fredman Groupin omistaja ja toimitusjohtaja Peter Fredman.

Hän puhuu perheyrityksen visiosta, jonka tavoite on uljaan korkealla. Fredman aikoo luoda täydellisen keittiön.

– Suomi tarvitsee nyt rohkeutta kasvaa ja kansainvälistyä. Uskomme, että ammattikeittiöt kautta maailman voivat hyötyä suomalaisesta teknologiaosaamisesta ja ruokaturvallisista keittiötuotteista, joista meillä on vuosikymmenten kokemus, hän julistaa.

Yhdessä kumppaniyritysten kanssa Fredman tarjoaa ammattikeittiöille paitsi tarvikkeita myös keittiön johtamisjärjestelmiä ja ruokatuotanto-ohjelmia.

– Maailmalla emme vielä ole vastaavaan törmänneet. Isot ketjut ovat todella kiinnostuneita, Peter Fredman kertoo.

Digiajan bisneksen vienti alkaa muutamista maista ensi vuonna. Pohjois-Amerikka on yksi potentiaalisista suunnista. Yhtiöllä on jo jalka jenkkimarkkinoiden köökin oven välissä. Sinne menee jo leivinpaperia.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.