Fuusion viimeistelytoimet leimasivat LähiTapiolan viime vuotta

Viime vuosi oli LähiTapiolassa Lähivakuutus-ryhmän ja Tapiola-ryhmän fuusion viimeistelyn aikaa. LähiTapiola-ryhmä aloitti virallisesti toimintansa vuoden 2013 alussa ja fuusio valmistui lopullisesti, kun entisen Tapiolan vapaaehtoiset vahinkovakuutukset siirrettiin 19 alueyhtiöön vuodenvaihteessa. LähiTapiolan Lännen alueyhtiöön siirtyi vakuutusmaksutuottoa noin 12,2 miljoonaa euroa ja pääomia 22,6 miljoonaa euroa.

–  Käytännössä tämä mittava liiketoimintasiirto tarkoittaa sitä, että LähiTapiola-ryhmä uskoo paikallisuuteen. Kun muut yhtiöt sulkevat konttoreitaan, LähiTapiola on lähellä asiakasta, toteaa LähiTapiola Lännen toimitusjohtaja Jussi Seppälä.

LähiTapiola Lännen vahinkovakuutuksen laskennallinen kokonaismaksutulo oli viime vuonna 44,4 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 43,3 miljoonaa euroa. Juridisen yhtiön maksutulo oli 18,3 miljoonaa euroa. Korvauksia asiakkaille sattuneista vahingoista maksettiin 12,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto viime vuodelta oli 1,7 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 2,7 miljoonaa euroa.

S-ryhmä ja LähiTapiola solmivat vuonna 2013 sopimuksen strategisen yhteistyön syventämisestä ja S-Bonus kumppanuudesta, joka alkaa tämän vuoden kesäkuussa. Viime vuonna sovittiin myös LähiTapiola Pankin ja S-Pankin yhdistämisestä uudeksi S-Pankiksi.