GALLERIA: Lokakuun linnut syyskylvyissä ja marjojen perässä

Ruokailun lomassa ehtii esitellä myös omia akrobaatin taitojaan. Kuva: Kalle Haapala

Facebookin LS Luonto -ryhmässä on jaettu ahkerasti syyspuuhissa olevien lintujen kuvia.

Lintujen syysmuutto on komeaa seurattavaa, ja sen sesonki on huomattavasti pidempi kuin kevätmuuton. Syksyllä lintuja on myös enemmän liikkeellä kuin keväällä, sillä ovathan mukana myös lintujen poikaset.

Syys–lokakuun taite on perinteisesti syysmuuton juhlaa, sillä peippojen muutto jatkuu ja myös kurjet, petolinnut ja hanhet ovat liikkeellä.

Vaelluslinnut kuten tiaiset, tikat, pöllöt, pähkinähakki ja pähkinänakkeli aloittavat lokakuussa liikehdintänsä, jonka laajuus vaihtelee vuodesta toiseen. Yleensä hyvä pesimätulos tai hyvä pähkinävuosi tietävät myös hyvää vaellusta. Lokakuussa lisäksi laulujoutsenet kerääntyvät muuttoa varten.

Marraskuussa puolestaan on lintubongauksen lisäksi aika puhdistaa pönttöjä ja rakentaa uusia. Myös lintujen talviruokinta kannattaa aloittaa marraskuun aikana.

Viivytteleviä muuttolintuja havaitaan leutoina talvina vielä marraskuussakin. Muun muassa vesilinnut, punarinnat, mustapääkertut ja rautiaiset voivat viihtyä Suomessa marraskuussa. Hyvinä myyrävuosina talvehtimista voivat yrittää myös hiiri-, tuuli- ja sinisuohaukka.

Joutsenia saattaa leutoina talvina viivytellä maassamme aina joulu–tammikuuhun asti.

Lähde: Birdlife Suomi

Talitiainen on tuttu lintulautojen vakiovieras. Kuva: Aleksi Salonen Sinitiainen pesii suuressa osassa Eurooppaa. Idässä levinneisyysalue ulottuu Aasiaan aina Syyriaan ja Iraniin asti. Kuva: Elina Vaikama Harri Nurminen ikuisti 2010-luvun hipin eli hippiäisen puun oksalla. Kuva: Harri Nurminen Koskikara valmistautuu pyydystämään vesihyönteisiä. Kuva: Jari Henriksson Närhet ihmeissään, missä tammenterhot ovat. Kuva: Jouko Aaltonen Urpiainen otti syksyisestä kylvystä kaiken ilon irti lokakuussa. Kuva: Jouko Aaltonen Punatulkun ruokavalio koostuu pääasiassa siemenistä, marjoista, selkärangattomista eläimistä ja puiden silmuista. Kuva: Marja-Liisa Paavola Kuva: Miika Rantanen Osa närhistä vaeltaa syksyisin, tavallisesti lyhyitä matkoja, mutta joskus satojakin kilometrejä. Kuva: Seppo Kivislahti Närhi on värikäs varislintu, joka oppii matkimaan kuulemiaan ääniä. Kuva: Veli Puputti