Grillikioskiin murtautuminen oli viimeinen niitti: raumalaismies vangittiin hänen tehtyään useita rikoksia lyhyessä ajassa

Mies vangittiin, koska oli syytä olettaa, että hän jatkaa rikosten tekemistä.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi torstaina aamulla todennäköisin syin varkaudesta epäiltynä kolmekymppisen raumalaismiehen. Vangitsemista vaatinut tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula kertoo Länsi-Suomelle, että taustalla oli kuitenkin useampia rikoksia.

– Hänet vangittiin jatkamisvaaraperusteella, koska hän oli tehnyt niin paljon rikoksia niin lyhyessä ajassa. Siitä oikeastaan on kysymys, Hiltula sanoo.

Vangitsemisvaatimuksen perusteeksi kirjattu yksittäinen rikos oli Raumalla viime lauantaina tapahtunut varkaus. Hiltulan mukaan kyse oli murtautumisesta erääseen grillikioskiin.

Olivatko muut saman epäillyn tekemät aiemmat rikokset myös varkauksia?

– Niitäkin, mutta on siellä lisäksi muutakin, Hiltula kuittaa.

Koska mies on nyt asetettu pakkokeinolla tutkintavankeuteen, syytteet häntä vastaan tulee nostaa viimeistään 12. maaliskuuta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut