Häiriköt ja rattijuopot työllistivät poliisia aattoyönä

Uudenvuoden vastaanotto sujui Satakunnan alueella alkuillasta melko rauhallisesti, vaikka väkeä olikin liikkeellä varsin paljon. Poliisin hälytystehtävien osalta kiireet alkoivat puolenyön jälkeen, jolloin oli runsaasti häiriökäyttäytymisiä. Ilmoituksia tehtiin muun muassa muutamista pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista. Uudenvuodenyönä poliisilla oli kaiken kaikkiaan noin 140 hälytystehtävää.

Vuonna 1995 syntynyt nuorimies ajoneuvonsa hallinnan Porin Pihlavassa Huokotiellä noin puoli kahden aikaan aamulla. Tämän seurauksena auto törmäsi kovalla nopeudella tien oikealla puolella olevaan valaisinpylvääseen ja siitä edelleen tien reunassa olevaan koivikkoon. Kuski tavoitettiin pian lähistöltä. Puhallustesti antoi tulokseksi 0,49 mg/l. Mies kuljetettiin terveyskeskukseen tarkistuttamaan vammansa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Eurassa Harjavallantiellä vuonna 1955 syntynyt miehenkilö kuljetti henkilöautoa Porista Euran suuntaan, kun hänen autonsa suistui ajosuunnasta katsoen vasemmalle puolelle ojaan. Partio puhallutti kuljettajan ja tulos 1,93 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta  ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus sattui varttia vaille neljä aamulla.

Partio pysäytti vuonna 1990 syntyneen mieskuljettaja VT 2:lla Mäntyluodontillä hieman ennen seitsemää vuoden ensimmäisenä päivänä. Kuskille suoritettu alkometripuhallutus antoi tuloksen 0.91 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.