Kuva: Elmeri Elo/AOP
Merimetsokalastuksesta 1910-luvulla kuvattu pienoiselokuva oli ensimmäisiä elokuvia, joita Suomessa esitettiin useammalla paikkakunnalla.
Muinaissaamelaisten Alattionvuonoon luomissa kalliomaalauksissa esiintyvä merimetso oli heille merkittävä eläin. Ja jalkapallojoukkue Liverpoolin historiallinen tunnuseläin on todennäköisesti merimetso.
Esimerkit kuvaavat, miten ajatukset mustasta saaristolinnusta ovat muuttuneet tai miten kapea on 2020-luvun valtavirtainen käsitys siitä.
– Tällä hetkellä merimetsokeskustelu on jossain määrin näköalatonta, täräyttää monilajisen historian dosentti Otto Latva Turun yliopistosta.
Muuttuvia suhteita
Latva kirjoittaa parhaillaan tutkimusartikkelia merimetson ja ihmisen jaetusta menneisyydestä Suomessa 1800-luvun lopulta 1900-luvulle.
Aineistoa kerätessä hänelle on käynyt jälleen kerran ilmi vanha totuus: ihmisen ja muiden lajien suhde muovautuu ajan ja kulttuurin mukana.
– Julkisessa keskustelussa toistetaan, että merimetsoviha olisi ajatonta ja universaalia. Mutta ajatonta eläinkäsitystä ei ole olemassa.
Sata vuotta sitten merimetso nähtiin pelkästään harvinaisuutensa vuoksi hyvin eri tavoin kuin nyt. Sen osoitti 1920-luvulla Tampereen Tammerkoskessa talvehtinut yksilö, jota käytiin ihastelemassa kaukaakin.
– Osa halusi ampua sen, mutta se ei ollut kaupungissa luvallista. Kun lintu keväällä lähti, se ammuttiin hyvin nopeasti, Latva kertoo.
Syynä ei kuitenkaan ollut viha. Tuohon aikaan ornitologit kantoivat aseita, ja lintuja tutkittiin niitä ampumalla.
Konfliktin varjossa
Miksi merimetsokeskustelu sitten typistyy 2020-luvulla konfliktiin, jonka ytimessä ovat haju ja lajin käyttämä kalaravinto?
Latva kääntää asetelman toisin päin.
Hän katsoo, että juuri konfliktikeskustelun puute mahdollisti vielä 1900-luvun alussa monet erilaiset näkemykset ja niiden esilletulon. Sellaisia olivat esimerkiksi lintukirjojen kuvaukset merimetson majesteetillisuudesta.
Länsimaissa jo valistuksen aika pyrki hävittämään luontoon liitetyn jumaluuden ja nostamaan ihmisen luonnon yläpuolelle.
– Samalla syntyi käsitys luonnon kontrolloimisen tarpeesta.
Tätä perintöä nähdään yhä, kun esille nostetaan esimerkiksi ajatukset siitä, että lintuja on liikaa.
Mielikuvien voima
Merkityksiä ja niiden muutoksia voi lähteä tosin etsimään merimetsonkin kohdalla vielä kauempaa.
– Raamatussa jaetaan lajeja puhtaisiin ja saastaisiin. Merimetso on mainittu iljetysten joukossa, huomauttaa ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä Turun yliopistosta.
Hän huomauttaa, että mielikuvilla on edelleen suuri merkitys.
Merimetso puuttui Suomen pesimälinnustosta vuosisadan ajan. Ja kun se 1990-luvulla palasi, kanta runsastui hyvin nopeasti.
– Käsitys lajin runsaudesta johtunee osittain tästä. Sitä lienee vahvistanut myös se, että pesimäyhdyskunnassa voi olla tuhansia pareja. Kun sellaisen näkee, tulee olo, että lintuja yleisestikin olisi todella paljon.
Todellisuudessa Suomessa on viime vuosina pesinyt keskimäärin 50 merimetsoyhdyskuntaa, ja pesiä on noin 0,3 prosentilla alle viiden hehtaarin luodoista.
Sanoilla on väliä
Mielikuvia myös luodaan ja vahvistetaan niin mediassa kuin vertaisryhmissäkin.
– Merimetso esimerkiksi ”valtaa” alueita saaristosta. Sanavalinnoilla luodaan tunnereaktioita, Rönkä sanoo.
Tietoyhteiskunnan vaikutus on leimallista nykyhetkessä muutoinkin. Latva huomauttaa, että sata vuotta sitten tiedonkulku ei määritellyt maailmankäsitystämme yhtä voimakkaasti kuin nyt. 2000-luvulla tietoa ja tarinoita tulvii kaikkialta, ja ne leviävät hyvin nopeasti.
– Kun jokin tarina lähtee liikkeelle, sitä on vaikea pysäyttää ja kertoa, millaisia muita näkemyksiä sen rinnalla on.
Rakennettu konflikti
Merimetson kohdalla tarinan voimallisimmat elementit ovat lintujen määrä, pesimäyhdyskunnat ja niiden haju sekä kalastajien kokemus linnun aiheuttamista haitoista. Vastakkain ovat lajia vihaavat ja puolustavat.
Esimerkiksi lintuun liittyvälle estetiikalle tai symboliikalle ei juuri ole jäänyt tilaa, merimetson omasta äänestä puhumattakaan.
– Me määrittelemme, mikä on merimetsolle väärä paikka – se itse ei varmasti tunne esimerkiksi valtion rajoja, Latva miettii.
– Ihmiskeskeinen konflikti syntyy ajatusmalleista ja maailmankuvasta. Tämäkin on lopulta rakennettu konflikti, ei status quo.
Artikkeli perustuu Porin Taidemuseon Chorus sinensis -näyttelyyn liittyneeseen keskustelutilaisuuteen.
Otto LatvaKuva: Kimi Kärki
Taide voisi purra tietoa paremmin
Vaikka näkemykset eläimistä elävät, niin Otto Latva ei usko, että näkemykset merimetsosta laajenisivat kovin nopeasti monimuotoisemmiksi.
– Yhteiskunnassa pitäisi muuttua niin paljon.
Hän lisää, että toisaalja jo kymmenen vuotta tai vaikkapa sukupolven vaihtuminen saattavat vaikuttaa paljonkin.
Asenneilmastot ovat muuttuneet aiemminkin.
– Esimerkiksi kehottaminen varpusten tappamiseen tai petoviha tapporahoineen tuntuvat nyt käsittämättömiltä, Mia Rönkä sanoo.
Konfliktin pohjalla hän näkee ihmisten tunteen siitä, että heidän reviirilleen on tullut jotakin kutsumatonta, johon ei voi vaikuttaa.
Juuri tunteilla on ihmisen asenteissa tärkeä rooli. Siksi tieto ei välttämättä tehoa.
– Taiteella voi olla tässä paljon mahdollisuuksia esimerkiksi empatian luojana, runoteoksenkin julkaissut Rönkä miettii.
Hän lisää, että merimetsokeskustelussa olisi tosin tilaa vaihtoehtoisille näkemyksille myös ihmiskeskeisesti. Esimerkiksi sopii merimetsojen mahdollinen rooli Itämeren rehevöitymisen hillitsijöinä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.