Hanke: Sisäilmaongelmien hallinnassa on puutteita

Työsuojeluviranomaisten kunta-alaan kohdistaman valvontahankkeen tulokset paljastavat, että kosteus- ja homeongelmien sekä muiden sisäilmaongelmien hallinnassa on puutteita.

Viime vuonna alkanut Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 -hanke on tehnyt yhteensä reilut pari tuhatta tarkastusta yli kahteen sataan kuntaan tai kuntayhtymään.

Tarkastuksista yli puolet on kohdistunut sosiaali- ja terveysalalle.

- Työterveyshuollon työpaikkaselvitykset eivät kaikilla työpaikoilla ole ajan tasalla tai johtopäätökset terveydellisestä merkityksestä puuttuvat, sanoo hankkeen valtakunnallinen koordinaattori, tarkastaja Sari Roivainen.

Myös esimerkiksi työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden hallinnassa on tulosten perusteella kehitettävää.

Hankkeen tavoitteena on turvallisuusjohtamisen ja työturvallisuuden hallinnan vahvistaminen kunta-alalla.