Harrastajateatteri vie murhaa maakuntiin: Pyhämaan nuorisoseuran näyttämöllä on monta esityspaikkaa

Harrastajateatteri valmistautuu jo täysillä juhlavuoden kiertueelleen, jolla se vie teatteria Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Pyhämaan nuorisoseuran näyttämön 20. toimintavuosi 2020 vie teatterin harrastajat kiertueelle. Joel Elstelän käsikirjoittama jännitysnäytelmä Murha mielen mukaan vierailee muun muassa Raumalla, Eurajoella ja Laitilassa

Kiertue ei ole nuorisoseuran näyttämön ensimmäinen, edelliset olivat 2013 ja 2015. Nyt esityspaikkoja on hieman aiempaa enemmän.

– Vaatii harrastajateatterilta ainakin hulluutta, että moiseen rupeaa, sanoo valoista vastaava Teemu Sjöblom.

Valot ovatkin esityksessä tärkeässä roolissa.

– Rekvisiitta ja lavastus on pidettävä kiertuenäytelmässä minimissä, joten rajaukset ja osa lavastuksesta toteutetaan valaistuksella, hän sanoo.

Raumalla dekkaria esitetään Kollan Kalliopirtillä. Esiintymispaikat on valittu siten, että ne ovat mahdollisimman samanlaisia kuin teatterin kotinäyttämö, nuorisoseuran talo. Poikkeus on Salo, jossa ryhmä esiintyy teatterissa, sillä dekkarin ohjaava Pauliina Salonius on Salon teatterin taiteellinen johtaja.

– Salossa esityksellä on Pyhämaan näyttämöä neljä kertaa suurempi tila, ohjaaja sanoo.

Dekkaria twistillä

Kesäisin nuorisoseuran näyttämöllä on totuttu näkemään farssia. Talvinäytelmäksi haluttiin kuitenkin jotain muuta. Lukuisten dekkarinäytelmien joukosta valikoitui lopulta Joel Elstelän 2000-luvulla kirjoittama teksti, joka harrastajateatterin mukaan ”pokkaa käsikirjoittajan isoisän kuuluille Komisario Palmu -dekkareille”, mutta kulkee kuitenkin omia polkujaan.

Tarinassa pikkukylän nuori naispoliisi selvittää paikallisen liikemiehen murhaa.

– Dekkari jopa leikittelee muodoltaan dekkareiden stereotypioille, Sjöblom kertoo.

Ohjaaja Pauliina Saloniuksen mukaan Elstelän käsikirjoitus on tarinallisesti perinteinen, erilaisen siitä tekee muoto.

– Rikosta käsitellään vuorollaan kunkin epäillyn näkökulmasta. Katsojalle jää aivopähkinä miettiä, kuka heistä puhuu totta.Kesäkin jo mielessä

Nuorisoseuran näyttämöllä on kasattu kokoon jo kesänkin kokoonpanoa. Pääosin näyttelijät ovat talvella eri henkilöitä kuin kesällä. Ensi kesän esityksen ohjaa Lauri Ketonen.

– Ei meillä liikaa väkeä ole, mutta molempiin näytelmiin saatiin porukka kokoon. Talvella harrastavat sellaiset, joilla ei kesällä ole aikaa, Teemu Sjöblom toteaa.

Murha mielen mukaan saa ensi-iltansa 26.1.2020. Raumalla se vierailee helmikuussa.

Kohti ammattilaiskenttiä

Salon teatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius on tehnyt pitkään töitä harrastajien kanssa, ja ohjannut muun muassa Uudenkaupungin teatterille parikin eri esitystä. Näiden kontaktien perusteella häntä kysyttiin myös Pyhämaan nuorisoseuran näyttämön talviteatterin ohjaajaksi.

Nyt Salonius on jättämässä jäähyväisiä harrastajateatterikentälle, sillä hänet on juuri valittu Seinäjoen kaupunginteatterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Työnsä Seinäjoella hän aloittaa syksyllä 2020.

– Ajatus tuntuu haikealta, tosin uskon, että yhteistyö harrastajien kanssa jatkuu jossain muodossa myös tulevaisuudessa.

Saloniusta on aina innostanut teatteria harrastavien kunnianhimo ja intohimo teatterin tekemiseen.

– Monille teatteri on sitä ainoaa omaa aikaa, ja siihen halutaan panostaa. Täällä Pyhämaassa on mahtava porukka eri-ikäisiä teatterintekijöitä, ohjaaja kiittelee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut