Hätäkeskusten lakkautuslistalla seuraavaksi Pirkanmaa

Hätäkeskusten yhdistämisessä on edetty yli puoleenväliin. Seuraavana vuorossa on Pirkanmaan hätäkeskus, jonka toiminta siirtyy tiistaina Poriin.

Porissa työskentelee 78 henkilöä. Hätäkeskuksen määräaikaisista viroista on avoinna vielä kymmenkunta. Tuleva hätäkeskuksen päällikkö Helena Borisov kuitenkin kertoo, että paikat saadaan täytettyä tammikuussa.

Borisovin mukaan vajaus ei aiheuta ongelmia, koska työntekijöitä on riittävästi ottamaan puheluita vastaan.

Tampereen runsaasta 50 vakinaisesta työntekijästä siirtyy Poriin puolet. Puolet on irtisanottu, ja heistä osa on saanut työ- tai opiskelupaikan.

Valtioneuvosto päätti vuonna 2010, että Suomeen muodostetaan kuusi hätäkeskusaluetta ja loput yhdeksän lakkautetaan. Uudet hätäkeskukset ovat Kerava, Kuopio, Oulu, Pori, Turku ja Vaasa.