Hautausmaa talkootyöllä talvikuntoon

Useissa pienissä seurakunnissa hautausmaat laitetaan pyhäinpäivän alla talvikuntoon talkoovoimin. Torstaina Pyhärannassa järjestetyt talkoot keräsivät kirkonmäelle useamman kymmentä seurakuntalaista.

– Perinne on kestänyt jo vuosikymmenten ajan. Ilman talkooväkeä emme missään nimessä selviäisi urakasta, vapaaehtoisten työpanos on mittaamattoman arvokas, kiittelee Pyhärannan seurakunnan hautausmaatyöntekijä Elisa Haarte-Helistölä.

Vuosittain talkoisiin osallistuvat seurakuntalaiset Markku Maikola ja Juhani Vuola kertovat talkoiden olevan yhteisöllinen tapahtuma ja mukava perinne, johon halutaan ottaa osaa vuosi toisensa jälkeen.

– Hyvällä porukalla homma saadaan rivakasti hoidettua. Parhaimpina vuosina paikalla on tainnut olla jopa 70 seurakuntalaista, Maikola muistelee.

Sekä Maikola että Vuola kehuvat kotiseurakunnan miljöötä ainutlaatuiseksi. Viime aikojen kunnostustyöt, kuten puiden kaato, ovat olleet hyviä ratkaisuja.

– Pienestä seurakunnasta huolimatta hautausmaa on saatu komeaan kuntoon, Vuola kiittelee.