Helsinki Biennaali houkuttelee turisteja Vallisaareen ensi kesänä: mukana nykytaidetapahtumassa on myös Jaakko Niemelän laituri-installaatio

Havainnekuva Jaakko Niemelän Laituri 6 -teoksesta. Installaatio näyttää, miten korkealle merivesi nousisi, jos Gröönlannin jäätiköt sulaisivat.

Ensimmäinen Helsinki Biennaali toteutuu ensi kesänä 12.6.–26.9. Vallisaaressa sekä myös mantereen puolella. Tapahtuma siirtyi tälle vuodelle viime kesältä.

Taiteen ja luonnon yhdistämässä kaikille avoimessa ja ilmaisessa taidetapahtumassa on yli 40 taiteilijan teoksia.

Heistä yksi on Helsingissä ja Raumalla asuva kuvataiteilija Jaakko Niemelä, jonka teos kytkeytyy kiinteästi biennaalin Sama meri -nimeen.

Niemelän kuusimetrinen rakennustelineistä koostuva installaatio Laituri 6 näkyy jo mantereelta päin Vallisaareen saapuessa.

-Telineiden päällä on vanhaa kivilaituria mukaileva laituri. Sen osat valmistuivat Raumalla, taiteilija kertoo.

Teos oli pääpiirteissään rakentamista vaille valmis jo viime keväänä, kun biennaali koronan takia siirrettiin vuodella. Nyt teos tulee paikoilleen toukokuun aikana.

Teos osoittaa konkreettisesti korkeuden, jonne merenpinta nousee, jos Grönlannin pohjoinen jääpeite sulaisi kokonaan.
Teokseen on tulossa myös vesilementti sekä valaistus.

Biennaalen kokonaisuuteen kuuluu monipuolisesti erilaista taidetta.

Vallisaari on merilinnoitus Helsingin edustalla. Se avattiin yleisölle 2016.

Saaren luonto on asettanut Helsinki Biennaalille tarkat raamit, joiden mukaan tapahtuma tullaan toteuttamaan.

Jokainen teosidea ja -paikka on arvioitu yhteistyössä Metsähallituksen ja Museoviraston kanssa luonnosuojelun ja historiallisten rakennusten säilymisen näkökulmasta.

Taideteokset sijoittuvat eri puolille saarta vanhan tykkitien varrelle. Reitin pituus on noin kolme kilometriä.

Vallisaareen kulkee reittiliikenne Kauppatorilta ja Hakaniemestä. Saareen voi tulla myös omalla veneellä.

Mantereella teokset sijoittuvat eri puolille Helsinkiä ja HAM Tennispalatsiin.