Hertta pääsee esiintymään perjantaina suuren yleisön eteen

Kolmen sukupolven naiset esiintyvät Pinnalan pihalla taltioitavassa Pitsiviikko Liven lastenlaulutuokiossa.

Kuusivuotiasta Herttaa jännittää.

Hän esiintyy nyt perjantai-iltana kello 17.30 ja 18.15 välillä Rauman taidemuseon pihalla Pitsiviikko Liven lasten ohjelmatunnilla.

Kyseessä on Hertta Suoramaan ensimmäinen julkinen esiintyminen suurelle yleisölle.Netin kautta striimattavalla livelähetyksellä voi olla vaikka kuinka paljon katsojia, jopa toisella puolella maapalloa.

Yksin ei Hertan kuitenkaan tarvitse laulaa, sillä mukana ovat omat turvalliset ihmiset: mamma Kerttu Rapala ja tietysti äiti Anni Rapala, jolla on livelähetyksessä oma solo-osuutensa noin kello 18.30 aikaan.

– Pitsiviikko Liven oma house band Talon Orkesteri säestää sekä meitä että minua, Anni Rapala kertoo.

Anni ja Kerttu Rapala pitävät kunnia-asiana sitä, että kaupungin kulttuuritoimesta otettiin heihin yhteyttä ja pyydettiin esiintymään Pitsiviikon yhdeksäntuntiseen livelähetykseen.

– Aiemmin emme olekaan yhdessä esiintyneet, Kerttu toteaa.

Hertta valitsi laulut

Syksyllä esikoulun aloittava Hertta on valinnut yhdessä mammansa kanssa laulut, joita kolmikko lastenlaulutuokiossaan esittää.

– Tähdenlento, Simo Sammakko, Raum o raar....tyttö luettelee esimerkkeinä lauluista, joihin liittyy myös pieniä laululeikkejä.

– Niitä ei sitten enää minun omassa osuudessani nähdä, Anni Rapala nauraa ja kertoo laulavansa jazzahtavaa musiikkia ja soulia.

Esitystään Hertta, Kerttu ja Anni ovat harjoitelleet ”aika paljon”.

– Olemme treenanneet lauluja paitsi kotona myös autossa yhteisellä kesälomaretkellä, Kerttu kertoo.

Yhteiset musiikkituokiot äidin ja mamman kanssa ovat saaneet pianoa ja kannelta soittavan Hertan joskus pohtimaan, tuleeko hänestä isona laulaja vai jalkapalloilija?Molemmat harrastukset kun ovat hänelle rakkaita.

– Ehkäpä hänestä tulee laulava jalkapalloilija, Anni-äiti hymyilee.

Lähetys YouTubeen

Pitsiviikko Live sisältää sekä ennakkoon taltioitua että suoraa lähetystä. Esiintyjille livelähetys ilman yleisöä on haastava.

– Ainakin minulle itselleni tilaisuus on poikkeava, kun keskinäinen vuorovaikutus elävän yleisön kanssa puuttuu, Anni Rapala sanoo.

Rapalan naiset ovat joka tapauksessa tyytyväisiä siihen, että juhlavuottaan viettävä Pitsiviikko näyttäytyy nyt myös sellaisille ihmisille, jotka eivät muuten pääsisi Raumalle.

– On hienoa, että taltiointi jää YouTubeen myöhemmin katsottavaksi. Taidamme itsekin jossain vaiheessa vielä palata siihen, Kerttu Rapala tuumii.

Pitsiviikko Live

1. Avaa Rauman kaupungin YouTube-kanava tai kirjoita hakukenttään www.youtube.com2. Kirjoita YouTuben yläreunasta löytyvään hakukenttään Rauman kaupunki3. Klikkaa ensimmäiseksi avautuvaa kuvaketta, joka johdattaa sinut Rauman kaupungin oman kanavan etusivulle4. Klikkaa ylimpänä olevaa Pitsiviikko Live -kuvaketta

Pitsiviikko Liven ohjelmatunnit (aikataulu suuntaa-antava)

Klo 15: Pyyrman, Pitsitanssi, Krista Kiuru, Aarne Pelkonen TrioKlo 16: Kaupunkikierroksia, nypläystä Pitsimissin kanssa, raumankielistä viihdemusiikkia, Nortamon jaaritus ja keskustelua raumalaisuudesta.Klo 17: Lasten ohjelmatuntiKlo 18–20: Maratonpitsi, pitsiverho-installaatio ja vierailu pitsiliikkeessä. Nopein nyplääjä -kilpailu, Anni Rapala & Talon Orkesteri, taiteilijatapaaminen ja Mustan Pitsin yö ennen ja nyt.Klo 20: Iltasoitto, Nortamon jaaritus, taiteilijatapaamisia, vierailut kamera- ja puhelinmuseossa ja nuorten ympäristöteos.Klo 21: Pitsiviikko-paneelikeskustelu: kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen, maisematutkija Laura Puolamäki, Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila ja opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen. Kaupunkikierroksia, maratonpitsi ja Lauri Ketonen & Talon Orkesteri.Klo 22–00: Häplänperän valittajat, Lauluyhtye Myytti, sirkustaidetta, Alina Sudenlehti ja valoinstallaatio. www.pitsiviikko.fi, www.rauma.fi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut