Hidastellaanko OL3:n korjauksessa tarkoituksella, jotta sähkön hinta pysyy korkealla? Näin TVO vastaa

Ydinvoimayhtiö kommentoi urbaanin legendan piirteitä saaneita väitteitä.

| Päivitetty

Onko Olkiluoto 3:n (OL3) säännöllisen sähkönuotannon alkamista siirretty tarkoituksella hamaan tulevaisuuteen? Onko syöttöpumppujen korjaamista hidasteltu tahallaan, jotta Teollisuuden Voima (TVO) tai sen suurimmat osakkaat Pohjolan Voima ja Fortum voisivat pitää sähkön hintaa korkealla ja saada suurempia voittoja valmiista laitoksistaan?

Nämä kysymykset ovat toistuneet sosiaalisessa mediassa ja muussa kansalaiskeskustelussa viime aikoina niin tiheään, että jossain määrin voidaan puhua niiden saaneen jo urbaanin legendan piirteitä. 

Sellaisia ne myös TVO:n mukaan ovat – tai ainkin yhtiö torppaa väitteet itse.

"Valmiiksi mahdollisimman nopeasti"

Yhtiö kommentoi väitteitä verkkosivuilleen kokoamallaan "Usein kysytyt OL3-kysymykset" -sivulla, joten TVO tavallaan vastaa itse itselleen.

Väitteet tahallisesta hidastelusta yhtiö torppaa, olisi väitteen mukaan motiivina sitten sähkön hinta tai hyväpakkaisten töiden jatkuminen.

–Teollisuuden Voiman omistajat, koko henkilöstö ja laitostoimittajan työntekijät haluavat ehdottomasti, että uusi laitosyksikkö saadaan valmiiksi ja säännölliseen sähköntuotantoon mahdollisimman nopeasti laitosyksikön turvallisuutta kuitenkaan vaarantamatta, TVO toteaa.

Torppaa myös väitteet ammattitaidottomuudesta

Yhtiö kommentoi myös toista sen mukaan usein kysyttyä asiaa eli sitä, johtuuko viivästyminen ammattitaidottomuudesta. 

TVO huomauttaa, että sillä on ykkös- ja kakkosyksiköiden käytöstä, ylläpidosta ja häiriötilanteiden hoidosta vuosikymmenien kokemus.

– Näin ollen on selvää, että myös OL3:lla työskentelee korkeasti koulutetut ja kokeneet ydinalan ammattilaiset, jotka toimivat korkean turvallisuuskulttuurin periaatteiden mukaisesti, yhtiö vakuuttaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut