Hikeä ja hymyjä pukkasi Kunnon messuilla

Kunnon messut 2017 keräsi parisen sataa urheilusta innostunutta talviharjoitteluhalliin. Kuvassa Hyvinvointi Walimon Jenny Rajahalme opastaa Liljaa, 11, ja Veeraa, 9, tankotanssin otteisiin. Kuva: Juha Sinisalo

Talviharjoitteluhalli oli endorfiineja tulvillaan sunnuntaisilla Kunnon messuilla. Aamukymmenestä iltapäiväkahteen jatkuneet ryhmäliikuntatunnit vetivät hallin tekonurmelle reilut parisataa henkeä.

– Määrä on kyllä odotettua pienempi, totesivat SAMK:in opiskelijat Nina Linja ja Vilma Vaaheranta. Tapahtuma järjestettiin SAMK:in ja Rauman kaupungin yhteistyönä.

– Mahtoikohan mahtava ulkoilukeli olla yleisökadon syynä? Joka tapauksessa meininki on ollut hyvä, opiskelijanaiset jatkoivat.

Yleisöä houkuteltiin totuttuun tapaan paikalle tuotekasseilla. Ne tekivätkin kauppansa ja loppuivat jo ennen puoltapäivää.

Ohjattujen tuntien lisäksi tapahtumassa oli seurojen järjestämiä muitakin aktiviteetteja sekä tietystikin alan esillepanijoita.

Tapahtuman juonsivat telkkarista tutut porilaiset fitnesspersoonat Rita ja Aki.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.