Hirvet liikkuvat etenkin aamu- ja iltahämärän aikaan

Kuvamanipulaatio: Pekka Lehmuskallio

Hirvet liikkuvat aktiivisesti aamu- ja iltahämärässä. Erityisen tarkkana kannattaa olla parin tunnin ajan ennen ja jälkeen auringon laskun ja nousun.

Usvan tai sateen vähentäessä näkyvyyttä, kannattaa pudottaa ajonopeutta, jotta eläinten tullessa tielle reagointiin jää riittävästi aikaa, Suomen riistakeskuksesta muistutetaan.

Hirvien aktiivisuus ja liikkuvuus on suurta erityisesti syksyisin. Hirvien kiiman aikana syyskuussa hirvet liikkuvat paljon.

Lisäksi syyskuun lopulla alkava hirven metsästys ja hirvien luontainen siirtyminen talvilaitumille laittavat hirviä liikkeelle yhä enemmän.

Hirvivaroitusmerkki kertoo siitä, että alueella liikkuu erityisen paljon hirviä ja hirvieläimiä.

Hirvieläimet liikkuvat usein ryhmissä, joten tien jo ylittäneen yksilön perässä voi tulla vielä muita.