Hj. Nortamon koulun joukkue lähtee Taitaja9-finaaliin edustamaan Satakuntaa

Finaali kisataan toukokuussa Jyväskylässä.

| Päivitetty

Satakunnan Taitaja9-aluekisan voiton vei keskiviikkona raumalaisen Hj. Nortamon koulun joukkue Aino Ala-Siuru, Eemil Leino ja Arttu Savolainen. Toiseksi tuli Ulvilan yhteiskoulun joukkue.

Nämä kaksi joukkuetta pääsevät edustamaan Satakuntaa valtakunnalliseen Taitaja9-finaaliin, joka järjestetään Taitaja2020-kilpailujen yhteydessä Jyväskylässä toukokuussa.

Satakunnan Taitaja9-aluekisa järjestettiin Winnovan Porin Professorintien toimipisteessä. Mukana kisaamassa oli 16 joukkuetta; neljä parasta joukkuetta marraskuussa Porissa, Raumalla, Kankaanpäässä ja Kokemäellä järjestetyistä paikalliskisoista.

Aluekisoissa kilpailtiin radoilla neljä joukkuetta kerrallaan. Kisavaiheina olivat alkuerät, välierät, semifinaalit sekä finaali. Tehtävät olivat ammatillisen koulutuksen eri koulutusaloihin liittyviä.

Aluekisassa kolmanneksi tuli Jämijärven keskuskoulun joukkue ja neljänneksi Kaarisillan yhtenäiskoulun joukkue Porista. Aluekisaan osallistuivat myös Hj. Nortamon koulun toinen joukkue ja kaksi joukkuetta Raumanmeren koulusta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut