HKScanin Rauman uuden broileritehtaan teurastuslinja vaihdetaan - "Ei vastaa nykyisen johdon vaatimustasoa"

HKScanin Rauman-tehtaan tuotanto alkoi viime vuonna rullata. Pitkä ja hankala starttivaihe aiheutti yhtiölle kymmenien miljoonien eurojen tappiot. Kuva: Pekka Lehmuskallio

HKScan investoi noin kuusi miljoonaa euroa Rauman broileritehtaaseensa.

- Uusimme Rauman siipikarjayksikön tuotantoprosessin koko alkupään, sillä vuonna 2017 käyttöön otettu teurastuslinjasto ei täytä konsernin nykyisen johdon edellyttämää vaatimustasoa. Investoinnin myötä teurastusprosessin käsittelykapasiteetti kasvaa noin 20 prosentilla ja raaka-ainesaanto noin 10 prosentilla, kertoo HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä tiedotteessa.

Nykyinen teurastuslinjasto poistetaan käytöstä. Tästä syystä HKScan alaskirjaa vuoden 2019 viimeiselle vuosineljännekselle nykyisen linjaston taseen jäännösarvon 6,9 miljoonaa euroa. 

Investointi toteutetaan vaiheittain vuoden 2020 loppupuolella.

HKScan kertoo siipikarjatuotteiden myynnin kasvaneen Suomessa ennakoituakin nopeammin. Kilpailija Atria suunnittelee myös isoa, jopa 130 miljoonan euron, investointia tuotantokapasiteettiinsa. 

Lisää aiheesta

Vain tilaajille HKScanin johtaja Leija: "Lakariin tehdään kehitysinvestointi, joka hyödyttää koko seutua"