Hovioikeus tiukensi tuhotyön tuomiota

Raumalla Nortamonkadun R-kioskin sytyttäneen naisen tuomio on Vaasan hovioikeudessa koventunut.

Hovioikeus katsoi aihetodistelun riittäväksi eikä epäilyä kioskin työntekijän syyllisyydestä törkeään kavallukseen ja tuhotyöhön jää. Hovioikeus määräsi vuonna 1981 syntyneelle naiselle vuoden ja kuuden kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

Lisäksi hän joutuu 40 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Rangaistus määrättiin kovennettuna mutta ei kuitenkaan syyttäjän vaatimusten mukaisesti ehdottomana.

Satakunnan käräjäoikeus oli tuominnut naisen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Myös käräjäoikeus katsoi yhdyskuntapalvelun tarpeelliseksi.

Asianomistajalle tai taloyhtiölle määrättyihin korvauksiin ei hovioikeudessa tullut muutoksia.

Nortamonkadulla sijainnut kioski syttyi tuleen syyskuisena iltana 2011.