Höyryveturi Ukko-Pekka ei saavukaan Raumalle

Höyryveturi Ukko-Pekka on liikennöinyt ennenkin Raumalla. Matkat ovat olleet hyvin suosittuja.

Höyryjuna Ukko-Pekan piti saapua Raumalle Pitsiviikon avausviikonloppuna 22.-24.7. ja liikennöidä Rauman, Kokemän ja Kiukaisten väliä. 

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on nyt kuitenkin kieltänyt höyryjunan liikennöinnin.

Poliisi pysäytti ennenaikaisesti Ukko-Pekan etenemisen Savonlinnan ja Punkaharjun välillä torstaina, sillä junaa ajoi Höyryveturimatkat 1009 osakeyhtiön toimitusjohtaja, jolla ei ole ollut enää vuoteen veturinkuljettajan ajo-oikeutta. Voimassa olevan rautateiden ikäsäännöksen mukaan veturinkuljettajan ajo-oikeus päättyy hänen täytettyään 68 vuotta. 

Yhtiön markkinoinnista vastaavan Marko Koskisen mukaan peruutukset ja muutokset aiheuttivat torstaina äkillisesti tilanteen, jossa kuljettajaa ei sille päivälle ollut. Koska yhtiö koki vastuuta ajoa odottavia ja varanneita asiakkaita kohtaan, ei torstain junia päätetty perua, vaan yhtiön toimitusjohtaja ajoi ne itse.

- Toimitusjohtajallamme on noin 50 vuoden kokemus höyryveturin kuljettamisesta ja hyvin vahva ammatillinen tausta rautatiealalla. Hän on eräs parhaista rautatiealan, rataverkon ja junien liikennöinnin asiantuntijoista maassamme. Hän on myös opettanut käyttämämme höyryveturinkuljettajat, Koskinen toteaa.

Tapauksessa ei yhtiön mukaan ollut missään vaiheessa vaaraa matkustajien turvallisuudelle.

Trafi on kutsunut yhtiön edustajat kuultaviksi, minkä jälkeen selviää, miten pitkästä liikennöinnin harjoittamisen kiellosta on kyse.

Ukko-Pekan Pitsiviikon junamatkalle ennakkoon lippunsa lunastaneet saavat rahansa takaisin yhteispalvelupiste Pyyrmannista. 

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.