Kierrätyspisteverkosto laajenee – "humppalaatikoiden" sisäpusseja hyödynnetään sementinvalmistuksessa

Alkon hanapakkauspussien kierrätysverkostoon liittyy nyt elokuussa 51 uutta myymälää Länsi- ja Itä-Suomen alueelta.

Alkon hanapakkauspussien kierrätysverkosto laajenee elokuun aikana.

Kierrätysverkostoon liittyy nyt 51 uutta myymälää Länsi- ja Itä-Suomen alueelta. Pussit voi jatkossa palauttaa esimerkiksi Rauman, Eurajoen, Euran ja Laitilan Alkoihin. 

Keräyksellä talteen saatuja viinipusseja käytetään sementinvalmistuksessa. Pussien muovi hyödynnetään prosessissa kierrätyspolttoaineena ja alumiini puolestaan sementin raaka-aineena.

Hanapakkaukset ja viinipussit ovat pantittomia juomapakkauksia, joille ei tällä hetkellä ole yhtenäistä keräysjärjestelmää Suomessa. Pakkaukset on kuitenkin hyvä kierrättää.

Kierrätysastian puuttuessa pussit voi lajitella muoviin, energiajätteeseen tai sekajätteeseen pussin materiaalin mukaan. Hanapakkausten kartonkikuoret lajitellaan kartonkikeräykseen.

Alko myi viime vuonna lähes 114 miljoonaa alkoholijuomapakkausta, joista hanapakkausten ja viinipussien osuus oli 6,4 miljoonaa kappaletta. 

Viime vuonna kerättyjen ja sementinvalmistuksessa hyödynnettyjen pussien määrä kasvoi vuoden aikana 23 prosenttia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut