Hunajasadosta tulossa keskimääräinen – mehiläisillä vilkas parveilukesä

Hunajaa lingotaan parhaillaan ympäri Suomea. Suomalaiselle hunajalle on tyypillistä, että se on vasta lingottuna juoksevaa, mutta kiteytyy ajan myötä. Pakastimessa hunaja kuitenkin säilyy sellaisena kuin se on sinne laitettaessa. Huoneenlämmössäkin hunaja säilyy hyvänä vähintään pari vuotta. Kuva: Tarja Ollikka

Kotimaista hunajaa korjataan parhaillaan. Sadosta näyttäisi tulevan keskimääräinen. Loppukesän lämpö toi monin paikoin pesiin horsmahunajaa ja mesikastehunajaa.

Mehiläiset saivat tänä keväänä hyvän alun satokauteen. Pesät talvehtivat hyvin, ja säät suosivat mehiläisten kevään tärkeimmän ravintokasvin pajun kukintaa. Mehiläispesien vahvistuminen kävi paikoin kuitenkin erittäin nopeasti, mikä lisäsi mehiläisten innokkuutta parveilla.

Suomen Mehiläishoitajain Liiton puheenjohtaja Hannu Luukinen kertoo, että vain osa parveilleista yhteiskunnista keräsi normaalin hunajasadon.

Parveilu on mehiläisten normaali tapa lisätä yhteiskuntiensa määrää. Tarhattaessa mehiläisiä parveilu pyritään kuitenkin estämään.

Suurimmassa osassa Suomea päästään keskimääräiseen hunajasatoon, joka on noin 40 kiloa pesää kohti. Vaihtelut alueiden ja tarhaajien välillä ovat kuitenkin suuria, sillä sääolot olivat eri puolilla Suomea varsin erilaiset.

SML:n mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala mukaan kuivuus haittasi hunajan pääsatokasvin vadelman kasvustoja muun muassa Varsinais-Suomessa  ja osassa Etelä-Suomea.Heinäkuun kahden viikon kylmä jakso katkaisi sadon tulon kaikkialla maassa.