Huonelämpötilasta voi tinkiä ja saunomiset kannattaa pitää lyhyinä – energiakustannuksia voi suitsia monilla tavoilla

Sähkön hinnannousu on saanut monet miettimään, miten kodin energiakustannuksissa voi säästää.

Esimerkiksi ilmalämpöpumpulla voi säästää lämmitykseen kuluvaa energiaa ja kustannuksia.

Kotitalouksien energiakustannukset nousevat ennusteiden mukaan jatkuvasti. Moni miettiikin, millä tavoin sähkölaskua ja muita energiakustannuksia voisi pienentää.

Satakunnassa energianeuvontaa annetaan muun muassa Energiaviraston hankkeen avulla, jossa on mukana myös valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva. Hankkeen ja Porin kaupungin leivissä työskentelevä energianeuvoja Minna Sukeva saakin yhteydenottoja kuluttajilta yhä enemmän.

– Suurin osa yhteydenotoista on koskenut öljylämmityksestä luopumista, mutta viime kesästä alkaen on ruvennut tulemaan myös energian säästämiseen liittyviä yhteydenottoja, Sukeva summaa.

Talvella ei tarvitse olla sortsit päällä

Sukevan mukaan valtaosa kotitalouden energiakustannuksista tulee lämmityksestä. Huonelämpötilojen laskeminen on yksinkertainen ja tehokas tapa suitsia kustannuksia.

– Lämpötilan ei tarvitse olla 24 tai 25, ei talvellakaan tarvitse kulkea sisällä sortsit ja t-paita päällä. Jo yhden lämpöasteen laskeminen vähentää kustannuksia viisi prosenttia.

Sukeva sanoo, että oleskelutiloissa sopiva lämpötila on 20–22 astetta ja makuuhuoneessa 18 astetta.

Energianeuvoja toteaa, että myös varastotilojen lämmitystarpeita voi miettiä.

– Täytyykö kaikkia varastotiloja pitää lämpimänä jatkuvasti?

Sähkösaunan omistajien kannattaa käyttää saunaa tehokkaasti.

– 80 astetta riittää hyvin saunomiseen. Saunassa kannattaa käydä yhtä aikaa tai ainakin ihan peräkanaa, Sukeva sanoo.

Lämminvesivaraajan astelukua alemmas

Myös lämpimän käyttöveden kustannuksissa voi säästää.

– Veden lämmitys maksaa, joten ei kannata mitään puolen tunnin kuumia suihkuja käydä, Sukeva kuvailee.

Esimerkiksi astioiden pesemistä juoksevalla vedellä kannattaa välttää. Lisäksi lämminvesivaraajan lämpötila kannattaa tarkistaa.

– Sen lämpötilan ei tarvitse olla 80 astetta, vaan 60 astettakin riittää. Vesihanoista pitää tulla 55-asteista vettä, mutta sen isompaa lämpötilaa ei tarvitse.

Kylpyhuonetilojen lattialämmitystäkin kannattaa Sukevan mukaan miettiä.

– Lattian ei tarvitse tuntua kuumalta jalan alla. Riittää, ettei se ole täysin kylmä. Ja jos lattialämmitystä voi säätää tai ajastaa, ei sitä tarvitse välttämättä käyttää muulloin kuin suihkuttelun aikana.

Kulutuksen seurantakin voi auttaa suitsimisessa

Sähkölaskun pienentämisessä voisi Sukevan mukaan olla apuna myös sähkönkulutuksen seuranta.

– Oman sähköyhtiön verkkopalvelusta saa kulutustietoja tunnin tarkkuudella. Seurannasta näkee, milloin sähköä on kulunut enemmän, ja voi myös huomata, jos jossain sähkölaitteessa on vikaa.

Sähköllä talonsa lämmittävät voivat harkita myös vaihtoehtoisia lämmitysmuotoja. Sukevan mukaan esimerkiksi ilmalämpöpumpun hankkiminen tai takan lämmittäminen puilla voi olla apuna talon lämmityksessä.

Esimerkkejä kodin sähkönkulutuksesta

Jääkaappi 0,3–0,8 kWh/vrk

Jääkaappi-pakastin 0,8–1,6 kWh/vrk

Sähköliesi 1–2 kWh/vrk

Mikroaaltouuni 0,12–0,2 kWh/10 min

Kahvinkeitin 0,1 kWh/10 min

Vedenkeitin 0,1 kWh/5 min

Astianpesukone 0,6–1,6 kWh/kerta

Pyykinpesukone 0,6–1,8 kWh/kerta

Kuivausrumpu 2,1 kWh/3 kg

Kiuas, kertalämmitteinen 5,5–10 kWh/kerta

Öljypoltin 200–500 kWh/vuosi

Huoneistokohtainen IV-kone, sähkölämmitys 1200–1800 kWh/vuosi

Lämminvesivaraaja 800–1200 kWh/vuosi

Lattialämmitys 5 m2 käyttöaika 900 kWh/vuosi

Veden lämmitys 1000–1200 kWh/vuosi/hlö

Lähde: www.caruna.fi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut