Hurjalla ylinopeudella läpi Rauman kaahannut on tuomittu ehdolliseen vankeuteen

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut huhtikuun lopulla Rauman keskustassa hurjalla nopeudella kaahanneen nuoren miehen 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lisäksi hän joutuu maksamaan 15 päiväsakkona 90 euroa. Ajokieltoa vasta heinäkuussa ajokortti-iän saavuttaneelle miehelle langetettiin 30.11.2018 asti.

Tuomionsa mies sai törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon kuljettamisesta ajo-oikeudetta nuorena henkilönä.

Sen sijaan syyte rattijuopumuksesta hylättiin.

Isänsä autolla huhtikuussa liikkeellä ollut nuori mies ajoi ulos tieltä kovalla vauhdilla valtatie 12:sta vähän sairaalan risteyksen jälkeen.

Matkustajana ollut nuori raumalaisnainen loukkaantui rytäkässä.

Ennen ulosajoa hän oli kaahannut Lensunkadulla, Eteläkadulla ja ajaen läpi Vanhan Rauman Nortamonkadun kautta Tallikedonkadulle. Välillä nopeus nousi sataan kilometriin tunnissa.