Huumekuski pakeni poliisia Raumalla

Raumalla tiistaina hieman ennen puolta yötä poliisipartio kiinnitti huomiota Pyynpäänkadulla kulkevaan henkilöautoon. Poliisipartio näytti pysäytysvaloa auton kuljettajalle Luoteisväylällä, mutta tämä kiihdytti vauhtiaan.

Partio lähti seuraamaan ajoneuvoa, mutta samalla kuljettaja lähti kiihdytti ja aloitti pakomatkan.

Hurja pakomatka jatkui Hirvitielle, Kauristielle ja Paloahteenpolun kautta Paloahteenvaheelle. Pakenevan auton nopeus oli paikoin yli 100 km/h.

Tapahtuma-alueella on 40 ja 50 km/h nopeusrajoitukset. Paloahteenvaheelle saavuttuaan kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja ajoi lumipenkkaan.

Kuljettaja yritti jatkaa edelleen matkaansa ajaen, mutta poliisipartio sai estettyä ajon jatkumisen. Kuljettajaksi osoittautui vuonna -81 syntynyt ajokortiton mies. Tämän puhalluskoe oli 0,00 mg/l, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi ajoneuvo oli liikennekäytöstä poistettu, katsastamaton ja sen ajoneuvovero oli erääntynyt. Kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.