Poliisi ajoi huumekuskia takaa Raumalla - Eurassa kiinni törkeä rattijuoppo

KUVA: arkisto/Juha Sinisalo

Poliisi nappasi perjantaina ja lauantaina Rauman seudulla kaksi henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään rattijuopumuksesta.

Ensimmäinen kuljettaja jäi kiinni perjantaina Eurassa normaalissa liikennevalvonnassa. Partion Lauttakyläntiellä pysäyttämä kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman, joka ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Poliisiasemalla tilanne tarkistettiin vielä tarkkuusalkometrilla, ja kuljettajalle annettiin väliaikainen ajokielto.

Lauantaina aamuyöllä Raumalla kiinni jääneen rattijuopon tapaukseen liittyy sen sijaan enemmän dramatiikkaa.

Kun poliisipartio kehotti kuljettajaa pysähtymään pysäytysvalon avulla, kuljettaja lähti kaasuttamaan poliisia karkuun. Takaa-ajoa kesti noin kilometrin, minkä jälkeen kuljettaja pysähtyi talviharjoitteluhallin pysäköintialueelle.

Poliisin tekemä huumepikatesti näytti positiivisen tuloksen. Kuljettajalla ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Epäilyiksi kirjattiin rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä niskoittelu poliisia vastaan.