Iäkäs raumalaismies käytti seksuaalisesti hyväkseen 7-vuotiasta lasta – lapsen omalla kertomuksella iso näyttöarvo oikeudenkäynnissä

Oikeus arvioi, että teolla saattaa olla lapseen vakavia ja pitkäaikaisiakin vaikutuksia.

Satakunnan käräjäoikeus on langettanut vuonna 1944 syntyneelle raumalaismiehelle yhden vuoden ehdollisen vankeustuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teon kohteeksi joutui hyvin nuori, vain 7-vuotias lapsi.

Teko tapahtui syksyllä 2018. Syyttäjän teonkuvauksen mukaan mies on pitänyt sukupuolielintään ulkona housuistaan ja pyytänyt lasta koskettamaan sitä.

Samalla hän on kertonut, että "kun sitä koskee niin se kasvaa". Lapsen kieltäydyttyä koskemista mies on kosketellut itseään käsin lapsen nähden.

Lisäksi mies on kosketellut lasta tämän sukupuolielimen kohdalta sekä takapuolesta vaatteiden päältä ja pyytänyt tätä halaamaan itseään, kun hänen sukupuolielimensä on ollut esillä.

Tuomion perusteluissa kerrotaan, että käräjäoikeudessa on katsottu lapsen oma kertomus tapahtuneesta videotallenteelta. Kertomuksen luotettavuudesta on laadittu TYKS:ssa lausunto, jonka mukaan se hypoteesi, että hyväksikäyttöä on tapahtunut, on saanut tukea.

Myös oikeus teki lapsen kertomuksesta samat johtopäätökset ja antoi kertomukselle ja siihen liittyvälle lausunnolle varsin suuren näyttöarvon. Oikeuden mukaan lapsi on kuvannut tilannetta lapselle ominaisella tavalla, ja kertomus on sisältänyt yksityiskohtia ja ollut johdonmukainen.

Syytettä tuki oikeuden mukaan myös se, että lapsella on ollut tapahtumien jälkeenkin oireita ja hän on palannut tilanteeseen kyselemällä siitä äidiltään. Äidilleen hän myös kertoi tapahtuneesta saman päivän iltana.

Teolla saattaakin oikeuden mukaan olla uhriin vakavia ja pitkäaikaisiakin vaikutuksia.

Mies itse kiisti syytteen kokonaisuudessaan ja vaati sen hylkäämistä.

Käräjäoikeus toteaa tuomiossaan myös, että tekoajan jälkeen rangaistusasteikkoa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on ankaroitettu, ja tuomioistuimen tulee noudattaa tekoaikana voimassa ollutta lakia.

Miehelle tuomittiin yhden vuoden vankeusrangaistus ehdollisena, koska hänellä ei ole aiempia rikosrekisterimerkintöjä. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan asianomistajalle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 2500 euroa.

Tuomio on lainvoimainen, mutta ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen tai ennakkopäätösvalituksella korkeimmalta oikeudelta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut