Ikääntyvät yksinäiset miehet, tulkaa Rauman-äijiin!

Raumalla käynnistyy keskiviikkona Rauman-äijä-ryhmä, joka on suunnattu vähintään 50-vuotiaille yksinäisille miehille. Avaustilaisuus pidetään Kaunisjärven vanhainkodin juhlasalissa kello 11 alkaen.

- Siellä on tarkoitus vähän tutustua, kahvitella ja keskustella, mitä äijät haluavat. Ideoiden pohjalta sitten jatketaan, kertoo vetäjä Muisto Peräntie.

Aluksi kokoonnutaan todennäköisesti kerran tai kaksi kuussa, osallistujien mielen mukaan. Yksi Peräntielle etukäteen soittaneista miehistä on toivonut kokkauskurssia.

Ryhmä on osa Eläkeliiton RAYn tuella käynnistämää Äijävirtaa-toimintaa.

- Osallistujan ei tarvitse olla liiton jäsen, vaan toiminta on kaikille avointa. Tarkoitus on saada äijät lähtemään pois kotoa muun kuin pakollisen kauppareissun ajaksi yhdessä mietittyihin kokoontumisiin.

Peräntie lisää, että jos jonkun on hankala päästä paikalle, kotoa hakeminenkin saattaisi onnistua.

Jos haluat mukaan toimintaan, mutta et pääse keskiviikkona paikalle, ota yhteyttä Peräntiehen numeroon 0400 861 532.