Ikioman kodin saa rempata juuri niin kuin tahtoo

Rosamari Helin osti ensiasunnon viime kesänä. Vaikka oma koti oli haaveena jo pidempään, ei Helin olisi uskonut, että unelma käy näin nopeasti toteen. Ikioman kodin seinää koristavat nyt ystävien kuvat. Kuvat: Esa Urhonen

Rosamari Helin, 21, kirjoitti viime kesänä nimensä alle papereihin, jotka muuttivat monta asiaa nuoren naisen elämässä. Käsissä olivat ensiasunnon kauppakirjat. Olo oli yhtä aikaa sekä kauhistunut että innostunut.

– Eikä hetkeäkään ole kaduttanut, toteaa Helin nyt, muutama kuukautta myöhemmin.

Hän oli haaveillut oman asunnon ostosta jo pidempään. Kun töistä järjestyi vakipaikka, hän otti asian puheeksi vanhempien kanssa. Kylässä käynyt täti antoi lopulta viimeisen sysäyksen lähteä asuntokaupoille.

– Hän sanoi, että nyt menet pankkiin ja otat niin paljon lainaa, kun saat ja minä avitan sitten loput.

Heti 18-vuotiaana vanhempiensa helmoista muuttaneena Helin oli ehtinyt asua useammassa vuokra-asunnossa. Kerrostaloista hän oli saanut tarpeekseen.

– Rivitalossa on oma piha, jota saa laittaa. Yksin ja tämän ikäisenä omakotitalo taas tuntui liian kaukaiselta, Helin perustelee valintaa.

Mustavalkoisen kodin piristysruiskeena toimii keltainen.

Malttamattomana hän olisi halunnut unelmiensa asunnon heti. Keväällä alkanut asunnon metsästys jatkui kuitenkin useampia kuukausia.

– Soitin myyjille ja muutamaa asuntoa kävin katsomassakin. Olin pettynyt, kun ensimmäinen asunto ei ollutkaan se oikea. Joka päivä odotin, että olisi tullut joku uusi myyntiin.

Kun päätyasunto vuonna 1979 valmistuneesta rivitalosta osui silmiin, mullistavaa ahaa-elämystä ei syntynyt. Jonnekin mielen perukoille ajatus asunnosta jäi kuitenkin kummittelemaan.

"Itse tekemällä ja vanhoja huonekaluja ehostamalla näkyy myös oma kädenjälki, eikä kaikilla ole ihan samanlaista."

Yhden huoneen sijaan Helin ihastui kokonaisuuteen. Hän myöntää olleensa aika vaativa ostaja – pohjaratkaisun ja huonekokojen, asioiden, joita ei myöhemmin voisi helpolla muuttaa, piti olla kohdillaan.

Kodin vaalea väriteema toistuu joka huoneessa.

Syyskuun ensimmäinen päivä oli muuttopäivä. Helin oli ehtinyt odottaa omaan kotiin pääsyä niin paljon, ettei malttanut olla nukkumatta ensialkuun muuttolaatikoiden keskellä.

– Ensimmäisenä yönä kaikki oli vielä ihan hujan hajan: sohva keskellä olohuonetta ja remonttipölyä lattiat täynnä, Helin naurahtaa.

– Just ja just mahduin kömpimään makkarin puolelle nukkumaan. Muistan ajatelleeni, että tämän kun kuntoon saisi, niin olisi kiva.

"Pohdin paljon jo ostovaiheessa sitä, miten paljon työtä asunto teettää. En kyllä tiedä, mitä tekisin ilman iskää."


Oman ostaminen on tuntunut Helinistä järkevältä valinnalta jo rahanmenonkin puolesta: vuokraa maksaa toiselle, lainanhoitokuluja loppuviimein itselle.

– Pankinhan tämä asunto nyt on, mutta vielä jossain kohtaa oma, Helin huomauttaa.

Ylivoimaisesti parasta on se, että omasta kodista saa tehdä juuri sellaisen kuin itse haluaa.

Pian asunnon oston jälkeen alkaneen kattoremontin lisäksi kulahtanut parketti vaihtui vaaleaan lattiaan ja kylpyhuoneen matto uuteen. Seinätkin saivat uuden maalipinnan. Viimeisimpänä uusittiin keittiö, joka on ehtinyt olla paikoillaan vasta pari viikkoa.

Vasta pari viikkoa vanha keittiö on Rosamari Helinin kodin uusin ja samalla suosituin paikka.


Muutokset ovat on tapahtuneet pikkuhiljaa. Ensimmäisen asunnon kunnostaminen on ollut tarkkaa laskeskelua pienen budjetin vuoksi.

– Jostain on aina joustettava. Keittiökin ehti olla entisellään useamman kuukauden. Jos kesällä keskittyisi pihaan, syksyllä voisi olla vessan vuoro, Helin suunnittelee.

Muille tarkan markan remontoijille Helin suosittelee omatoimisuutta.

– Keittiön kodinkoneet itse hankkimalla säästin monta tonnia. Itse tekemällä ja vanhoja huonekaluja ehostamalla näkyy myös oma kädenjälki, eikä kaikilla ole ihan samanlaista.

Olohuoneesta avautuu ovi rivitalon päätyasunnon pihalle.

Muutaman kuukauden asumisen aikana 60 ja puolen neliön asunto on osoittautunut oikein sopivaksi valinnaksi.

Suurimpana apuna remonteissa ja koko muutossa on ollut Helinin isä.

– Pohdin paljon jo ostovaiheessa sitä, miten paljon työtä asunto teettää. En kyllä tiedä, mitä tekisin ilman iskää, Helin hymyilee.

Rosamarin vinkit ensiasunnon ostajalle

  1. Harvalla on heti ensiasuntoa ostaessa varaa luksukseen. Remontilla voi kuitenkin saada aikaan ihmeitä.
  2. Mieti, mitä voisit suunnitella ja tehdä itse. Siten voit säästää huomattavia summia.
  3. Kannattaa huolehtia, että vakuutukset ovat kunnossa. Jos joudut yllättäen esimerkiksi työttömäksi, et ole heti pulassa lainalyhennysten kanssa.
  4. Yllättäviä remonttikuluja ja muita ylimääräisiä menoeriä varten kannattaa avata erillinen säästötili.

Länsi-Suomen KOTI-liite ilmestyy tilaajille huomenna lauantaina (9.4.). Kaikkien luettavissa se on lauantaista lähtien verkossa näköislehtenä.