Ilkivaltaa kesäteatterilla juhannuksena - lavasteet yritettiin polttaa

Rauman kesäteatterilla tehtiin juhannuksen aikana ilkivaltaa. Teatterin kaiteita ja keinu oli rikottu, sekä yksi kangasprintti revitty riekaleiksi.

Lisäksi lavasteita oli yritetty sytyttää palamaan siinä kuitenkaan onnistumatta.

- Onneksi palo ei ollut syttynyt. Nyt taloudelliset vahingot eivät ole merkittävät, mutta kyllä korjaamiseen silti päivän työ menee, toteaa kaupunginteatterin toimitusjohtaja Harri Natunen.

Kesäteatterin seuraava näytös on keskiviikkoiltana, eivätkä vahingot Natusen mukaan vaikuta näytöksen järjestämiseen.