Iltalehti: Olkiluodon viivästymisestä 3 miljardin lasku

Lähes kymmenen vuoden viivästyminen Olkiluoto 3:n rakentamisessa tuottavat Suomen teollisuudelle ja kuluttajille lähes kolmen miljardin euron ylimääräisen sähkölaskun, kirjoittaa Iltalehti.

Energia-alan konsulttiyhtiö Enegian analyytikot laskivat Iltalehden pyynnöstä hinnan Olkiluodon kolmosreaktorin myöhästymiselle.

Enegia arvioi, että Olkiluoto 3:n valmistuminen alkuperäisessä aikataulussaan vuonna 2009 olisi laskenut sähköstä maksettavaa hintaa lähes 3 miljardia euroa verrattuna nykyisen aikataulun mukaiseen valmistumiseen vuonna 2018. Hanke alkoi vuonna 2005.

Laskelma perustuu Suomen ja Ruotsin sähkön pörssihintojen vertailuun sekä markkinaodotuksiin. Suomi on ollut viime vuosina voimakkaasti Ruotsista tulleen tuontisähkön varassa.

Suomessa sähkö on ollut vuoden 2009 kesäkuusta nykyhetkeen keskimäärin 2,2 euroa megawattitunnilta Ruotsin hintaa kalliimpaa. Viime vuonna Suomi joutui tuomaan ulkomailta 21,6 prosenttia käyttämästään sähköstä.

Alkuperäinen uutinen on luettavissa täältä.