Ilves on todennäköisin syypää santtiolaiskissojen kuolemiin

Pyhärannan Santtiolla edellisviikon sunnuntaina pihalta menehtyneenä löydetyn kissan kuolinsyyksi on varmistunut niskan puremahaava, jonka on aiheuttanut kulmahammas.

Eviran lausunnon mukaan haavan pituus on 10 millimetriä ja leveys viisi millimetriä. Leuan alla ei ole puremahaavaa, mutta esimerkiksi osa kurkunpään lihaksista on repeytynyt.

– Täysin varmaksi tuosta kuvailusta on mahdoton sanoa, mutta todennäköisesti kissan on tappanut ilves, toteaa Suomen riistakeskuksen Varsinais-Suomen riistapäällikkö Mikko Toivola.

Ilves tappaa kissan puremalla kaulaan ja tukehduttamalla, mikä jättää melko vähän vammoja.

– Jos taas koira saa kissan kiinni, se puree koko suullaan eli siitä jää yleensä paljon jälkiä. Lisäksi se nappaa niskasta kiinni ja ravistaa raivoisasti, mikä katkaisee usein selkärangan. Supikoira ei Toivolan mukaan yritä tappaa kissaa kuin pakon edessä eikä siinä helposti onnistu.

Kissa on Marika Muotkan , jonka perheeltä on kuollut kaksi muutakin kissaa vajaan viikon sisällä. Jäljistä päätellen tekotapa on sama. Kaikki raadot löytyivät joko pihalta tai asutuksen välittömästä läheisyydestä.