Itä-Suomessa voi vielä lauantaina nousta ukkosmyräköitä, etelässä ylitetään taas 30 lämpöastetta

Ensi viikosta on tulossa viileämpi ja epävakainen.

| Päivitetty

Itäisimmässä Suomessa saattaa vielä lauantaina esiintyä perjantain kaltaisia ukkosia, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Mahdolliset myräkät osuvat kuitenkin etelämmäksi kuin eilen.

Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan voi iltaa kohti mentäessä kehittyä runsaitakin sateita ja puuskaista tuulta, sanoo päivystävä meteorologi Ari Mustala.

– Kylmä rintama valuu etelämmäs, ja ukkoskuurojen painopiste siirtyy etelään päin, Mustala ennakoi.

Huomenna ukkoskuuroja voikin olla odotettavissa myös Etelä-Suomeen, mutta ne ovat Mustalan mukaan todennäköisesti paikallisempia, eivätkä aiheuta samanlaisia puuskia.

30 asteen lämpötila ylittyy vielä lauantaina monin paikoin ympäri Etelä-Suomea, mutta uusia lämpöennätyksiä ei enää ole luvassa.

Sää on muutenkin viilenemään päin, ja ainakin ensi viikko mennään ilman helteitä.

– Sää on epävakainen tiistaista alkaen. Lounaasta päin tulee ukkosia, Mustala arvioi alkuviikkoa.

Lämmön ystävät voivat kuitenkin olla toiveikkaita, sillä Mustala vinkkaa, että pitkän aikavälin ennusteen mukaan jo seuraavalla viikolla on mahdollisuus uusiin helteisiin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut