Itsenäisyyspäivätervehdys

Kun itsenäisyydestä puhutaan, niin hyvin usein keskustelu kääntyy sota-aikaan ja sotaveteraaneihimme. Ihan aiheestakin, koska heidän ansiostaan Suomella on ollut mahdollisuus kehittyä sellaiseksi yhteiskunnaksi jonkalainen se nyt on.

Edesmennyt isoisäni palveli talvisodassa. Oman kokemukseni mukaan sodassa palvelleet jakautuvat kahdenlaisiin ihmisiin – niihin jotka puhuvat kokemuksistaan avoimesti ja niihin jotka eivät koskaan puhu asiasta sanallakaan. Isoisäni kuului jälkimmäisiin. Myös isoäitini palveli sodan aikana lottana tehtävänään toimia ilmavalvonnassa Taivassalossa.

Entä mitä itsenäisyys merkitsee oman sukupolveni ihmisille? Meidän kontaktimme sota-ajan aikaisiin tunteisiin ja tapahtumiin rajoittuvat lähinnä keskusteluihin isovanhempiemme kanssa tai koulun historian tunteihin. Myöskään sota-ajan jälkeistä materiaalista köyhyyttä emme ole kokeneet. Olemme syntyneet tasapainoisempaan ja parempaan Suomeen.

Lähestynkin itsenäisyyttä minulle kahden keskeisen asian kautta: kansainvälisyyden ja paikallisuuden näkökulmasta.

Nyky-yhteiskunnassa rajat ovat monella tapaa murtuneet niin fyysisesti kuin henkisesti. Sähköisen maailman, internetin, yleistyttyä tietoa ympäröivästä maailmasta on saatavilla nopeasti ja ympäri vuorokauden. Ulkomaille matkustaminen on nykypäivänä kaikkien kansalaisten mahdollisuuksien rajoissa ja Suomi kansainvälistyy hurjaa vauhtia. Työ ja rakkaus liikuttaa ihmisiä ympäri Eurooppaa ja maailmaa enemmän kuin koskaan ennen. Yhä enemmän voimme nähdä Raumankin katukuvassa ihmisiä ympäri maailmaa. Itse asiassa Raumalla asustaa tälläkin hetkellä yli kuudenkymmenen eri maan passilla matkustavaa ihmistä.

Me suomalaiset luemme mielellämme kansainvälisiä vertailuja parhaimmista valtioista asua. Näissä Suomi on yleensä menestynyt hyvin. Muutama vuosi sitten yhdysvaltalainen News Week - lehti julkaisi listan maailman parhaista valtioista. Mittareina oli käytetty muun muassa taloutta, koulutusta, väestön terveyttä ja elämänlaatua. Suomi sijoittui listalla ensimmäiseksi.

Olen päivittäin työssäni Rauman kaupungin maahanmuuttokoordinaattorina yhteydessä ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Minulla on etuoikeus kuulla erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kokemuksia Suomesta paikkana elää. Ihmiset ovat pääpiirteittäin samanlaisia riippumatta siitä missä he ovat syntyneet. Kaikki haluavat pohjimmiltaan unelmoida ja elää yhteiskunnassa, jossa he voivat toteuttaa itseään.  Kun ihminen tekee päätöksen muuttaa vieraaseen maahan perhesiteen tai työn perässä, liittyvät hänen ensimmäiset kysymyksensä arkielämän järjestämiseen. Onko suomenkielen kursseja, onko lapsille hoito- tai koulupaikkoja, minkälaisia asuntoja on tarjolla ja niin edelleen.

Ylpeydellä voin sanoa, että suomalainen yhteiskunta on niin meille kuin maahanmuuttajalle aivan kärkitasoa tässä maailmassa. Se on sivistyneen ja pitkälle kehittyneen yhteiskunnan merkki, että yksittäisen ihmisen tarpeet on huomioitu yhteiskunnan eri palveluissa. Ihmisen hyvinvointi ei taata pelkästään peruspalveluissa, vaan tarvitsemme myös laajalti erilaisia henkistä pääomaa tarjoavia kulttuuri- ja urheilutapahtumia.

Toimiva yhteiskunta ei ole myöskään itsestäänselvyys. Eräs asiakkaani kertoi matkastaan Iranista Suomeen. Moskovassa turvapaikkaa hakenut mies pahoinpideltiin ja ryöstettiin. Hän oli varaton ja miehellä kesti monta kuukautta kerätä varoja loppumatkaa varten. Hän asui kadulla ja teki pimeästi mitä työtä vain oli tarjolla. Miestä ei ryöstänyt ja pahoinpidellyt rikolliset, vaan miliisi.

Kun hän viimein pääsi Suomeen niin, Turun poliisilaitoksella mies purskahti itkuun poliisin kysyessä haluaisitko teetä vai kahvia.

Kansainvälisyys antaa meille hyvän keinon peilata yhteiskuntaamme muihin ja myös oppia jotain uutta.

Minkälainen on nykypäivän isänmaallinen ihminen? Sellainen, joka itsenäisyyspäivänä hiljentyy katsomaan Tuntemattoman Sotilaan? Kantaa Leijona-ristiä kaulassaan? Tai tuulettaa rankasti aina kun Suomi onnistuu voittamaan Ruotsin lajissa kuin lajissa?

Isänmaallisuus on minulle käsitteenä ehkä hieman vaikeasti tartuttavissa. Nykypäivänä kansallistunnetta hitsaavia tapahtumia tarjoavat lähinnä suomalaisten menestyminen taiteessa, urheilussa tai talouselämässä. Ja hyvä niin. Toivottavasti vuoden 1939 kaltaisiin tapahtumiin ei tarvitse koskaan enää palata.

Minulle isänmaallisuus merkitsee ennemminkin paikallisuutta. Maailmalla ollessani tunnen olevani suomalainen, mutta ennen kaikkea olen raumalainen. Isänmaallisuus ei ilmene vain tiettyinä merkkipäivinä, vaan on alati läsnä. Isänmaallisuus on elämää ja arkipäivän tekoja tässä yhteisössä teidän kaikkien kanssa. Minulle isänmaallinen teko on kasvattaa omasta lapsesta ihminen, jolla on hyvät aikeet elämässään.

Kannatan myös ”tue paikallista” – aatetta. Tarkoittaa se sitten paikallisten yrittäjien palveluiden käyttämistä tai arvostuksen näyttämistä siitä kuinka hieno paikka Rauma on oikeasti elää.

Minulle urheilu ja paikalliset seurat merkitsevät paljon. Isänmaallinen teko voisi olla tutustuttaa omat lapset ensin paikallisiin seurajoukkueisiin ennen kuin alamme pukemaan lapsiamme ulkomaisten seurojen väreihin. Paikallisen seuran tukeminen on kuin elämä pienoiskoossa - kaikissa onnistumisen tunteissa kuin pettymyksissään. Pelaajat ovat oikeita tavallisia ihmisiä, joita voit tavata vaikka maitokaupassa. Eivät myyttisiä miljonäärejä televisiossa. On helppo samaistua ihmisiin, jotka elävät samassa yhteisössä. 

Isänmaallisuus, tai paikallisuus ei poissulje mitään. Se ei syrji tai estä näkemästä ja arvostamasta muiden kulttuuria.

Päinvastoin.

Se antaa juuret ja itsevarmuuden, jonka avulla voimme arvostaa itseämme, yhteisöämme ja muita ihmisiä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Juha Suoramaa