Jää mieluummin kotiin kuin heikon jään armoille

Jään paksuus vaihtelee Rauman seudun merialueilla suuresti.

Merivartiomestari Markus Salo Rauman merivartioasemalta arvioi jään olevan paikoin 10–20-senttistä. Osittain se on kuitenkin vielä selvästi ohuempaa.

– Kenenkään ei suositella liikkuvan meren jäällä. Kannattaa malttaa odottaa, että jääkansi vahvistuu. Erityisesti suntti- ja virtapaikat ovat tosi vaarallisia ja arvaamattomia, Salo toteaa.

Samoilla linjoilla on Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio. Jäälle meneminen ei ole hänen mukaansa järin viisasta saati turvallista.

– Sukulaiset tulevat surullisiksi tai iloisiksi, riippuen siitä miten hyvän perinnön jättää, Vainio kommentoi.

Virtapaikat ovat alkaneet jäätyä Vainion mukaan vasta viime päivinä. Vaikka takana on koviakin pakkasia, paksu lumipeite toimii eristeenä, joka hidastaa jään muodostumista.

Hiljattain plussan puolella käväisseet lämpötilat ovat myös heikentäneet tilannetta, kun suojalumikerros on päässyt sulattamaan jäätä.