Jäivätkö raumalaiset tyystin ilman lääkäreitä?

Kuva: Esa Urhonen


Onko mahdollista, ettei  sairaalanmäellä olisi ollut ainuttakaan lääkäriä viime tiistaina avoterveydenhuollon ja aluesairaalan johtava ylilääkäri Emilia Katko-Kesälä?

– Tämä tieto ei pidä paikkansa. Lääkärien ja hoitajien vastaanotto on toki suljettu toimitiloiltaan talkoovapaiden vuoksi 30. joulukuuta saakka. Siellä on kuitenkin työssä lääkäri ja kuusi hoitajaa.

Saako lääkärien vastaanotolla siis normaalisti palveluja?

– Vastaanottoaikoja annetaan ja muun muassa reseptiuusinnat onnistuvat normaalisti. Myös lääkärien erityisvastaanottoja on ollut. Itse pidin esimerkiksi tiistaina palliatiivista poliklinikkaa.

Entä toimiko päivystys normaalisti, jos henkilö tarvitsi kiireellistä lääkäriapua?

– Terveyskeskuksen päivystyksessä oli normaalisti Attendon kahden lääkärin lisäksi kello 8–15.30 välisenä aikana myös kaksi omaa lääkäriämme. Potilaita oli paljon, sillä liikkeellä on influenssaa ja mahatautia.

Miksi lääkäreitä ei sitten näkynyt missään?

– Lääkärit tekivät ahkerasti töitä. Usein hoitajat kutsuvat potilaat tutkittavaksi, joten lääkäri ei välttämättä näy aulassa.

Onko mahdollista, että erikoissairaanhoidon puolella olisi ollut lääkärivajetta?

– Osastoilla on lääkärien suhteen hyvä miehitys. Erikoissairaanhoidon puolella muun muassa sisätautipoliklinikka ja kirurgian poli­klinikka toimivat ihan normaalisti. Voidaan siis sanoa, että sairaalanmäellä oli tiistaina useita lääkäreitä.