Jännitystä ja kotimainen uutuuskomedia Rauman teatterin syksyyn

Perinnönjakajat-komedian takaa löytyy tuttu kaksikko: Reidar Palmgren ja Tapio Liinoja.

Uusina kasvoina Rauman teatterissa nähdään ensi syksynä näyttelijät Helena Puska ja Emppu Jurvanan. Heidät taiteellinen johtaja Otto Kanvera (vas.) löysi Dingo-musikaalin koe-esiintymistilaisuudesta.

Rakastunut Ryti -näytelmän kirjoittajien Reidar Palmgrenin ja Tapio Liinoja yhteistyö jatkuu Perinnönjakajat-komedialla.

Kantaesityksensä Mikkelin Teatterissa viime syksynä saanut näytelmä nähdään Rauman teatterissa ensi syksynä.

Ohjaajakin on tuttu, Fingerpori-komedian Raumalle ohjannut Tero Heinämäki.

– Rosessi on aloitettu, ohjaaja toteaa.

Hän kuvailee Perinnönjakajia hervottomaksi komediaksi, josta varmasti löytyy samaistumispintaa katsomosta. Uusina kasvoina näytelmässä nähdään Dingo-musikaalin koe-esiintymistilaisuuksista bongatut Helena Puska ja Emppu Jurvanen.

Näytelmän ensi-ilta on 29.10.

Jännityksellä alkuun

Teatterisyksyn avaa kuitenkin Ira Levinin kirjoittama Broadway-näytelmä Murhaloukku, joka jatkaa teatterin jännitysnäytelmien linjaa. Raumalle esityksen ohjaa Tampereen teatterissa ja Porin teatterissa teatterinjohtajana työskennellyt Reino Bragge, joka on vastikään jäänyt eläkkeelle.

– Näytelmässä on hyvät roolit talon omalle väelle. Uutena esityksessä käytetään taistelukoreografioita, taiteellinen johtaja Otto Kanerva kertoo.

Taistelukoreografiat ovat Oula Kitin käsialaa.

Murhaloukkua esitettiin 1978 nähdyn ensi-illan jälkeen neljän vuoden aikana yhteensä yli 1 800 kertaa.

Levinin muita menestysteoksia ovat muun muassa käsikirjoitukset elokuviin Rosemaryn painajainen, Taivaansilpoja ja Stepfordin naiset.

Yli 12-vuotiaille suunnatun näytelmän ensi-ilta on 10. 9.

Lastenteatterille jatkoa

Loppukeväästä Rauman teatterin ohjelmistossa aloittanut Hui kauhistus! -lastennäytelmä jatkaa syyskaudella. Mauri Kunnaksen kirjaan pohjautuva esitys ehti kevään aikana kerätä myönteistä palautetta niin lapsi- kuin aikuiskatsojilta Raumalla vierailee pyhäinpäivänä trilogiaksi kasvaneen Lisää saikkua, kiitos! -sarjan kolmas osa. Suomalaista terveydenhuoltoa käsittelevien esitysten laulut ovat Ismo Leikolan käsialaa, näyttämöllä nähdään Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen.

Sarjan kakkososa vierailee marraskuussa Huittisissa.

Vuosi alkuun klassikolla

Kuluvalta kevätkaudelta esitysrajoitusten takia siirretty Ibsenin Nukkekoti saa ensi-iltansa tammikuussa 2023. Jo vuonna 1879 kirjoitetun näytelmän ohjaa Otto Kanerva ja naispääosassa Noran roolissa nähdään Raisa Sorri. Esityksen vieraileva näyttelijä on Ilkka Koivula.

Keväälle on tulossa myös musiikkipainotteinen esitys, jota ei vielä ole julkistettu.

Kiivaasti kohti kesää

Teatterin seuraava produktio on Dingo-musikaali, jonka lipunmyynti käy teatterin mukaan vilkkaana, ja lähes puolet lipuista on jo varattu.

Esityksen valmistumista on mahdollista seurata musikaalin näyttelijöiden Joel Mäkisen ja Eleonoora Kauhasen kirjoittamasta blogista. Dingo-musikaalilla on omat nettisivut: dingomusikaali.fi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut