Järviluodon penger hahmottuu, Petäjäksen kalliota louhitaan

Järviluodon läjitysaltaassa riittää töitä. Altaalle tulee kokoa noin 45 hehtaaria. Moreeni sijoitetaan Järviluodon rannan puolelle, jolloin syntyy uutta tilaa teollisuuden tuleviin tarpeisiin.

Rauman meriväylän syvennystyöt etenevät aikataulussa. Järviluodon läjitysallas alkaa jo hahmottua.

– Penkereestä on rakennettuna jo noin neljännes. Tämä vuosi menee, että penger valmistuu, Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti kertoo.

– Varsinaiset isot pehmeiden massojen ruoppaukset aloitetaan ensi keväänä jäiden lähdettyä. Kaikki ruoppausmassat kuljetetaan mereltä tänne Järviluotoon, Asumalahti kertoo.

Konttilaiturin edestä nousee noin 140 000 tonnia ruoppausmassaa. Se kuljetetaan telakan taakse Sampaanalanlahden stabilointialtaaseen.


Konttilaiturilla, joka pitenee sadoilla metreillä, ensimmäiset elementtien pohjalaatat on valettu. Näiden töiden pitäisi valmistua lokakuussa. Petäjäksen kallioiden louhinta on alkanut. Elokuussa Petäjäksen kallioaineksella aletaan täyttää konttilaiturin edustaa. 

– Petäjäksen rantaan jää vielä paljon metsää. Mereltä päin maisema näyttää louhinnan jälkeenkin samalta, Asumalahti sanoo.

Sekä väylän syvennys 12 metriin että konttilaiturin pidennys yli 500 metriin valmistuvat ensi vuoden lopulla.

Petäjäksen kalliota käytetään konttiterminaalin laajennukseen.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.