Jäteautonkuljettaja on huolissaan työturvallisuudestaan, eikä tietyömailla tilanne ole sen parempi: "Eivätpä autoilijat niistä paljon välitä"

Teiden varsilla työskentelevät raumalaiset kaipaavat malttia ja tarkkaavaisuutta muilta tienkäyttäjiltä. Minuutti voi pelastaa hengen, toteaa Teemu Kujansuu.

Raumalainen jäteautonkuljettaja Teemu Kujansuu on aamujen ja iltojen pimetessä entistä huolestuneempi. Autoilijat kun eivät oikein tunnu kunnioittavan tien sivuun pysähtynyttä isoa autoa tai siinä varoituksena vilkkuvia valoja. "Tuntuu, että huomio on keskittynyt johonkin aivan muuhun asiaan. Kännykkään tai videoihin tai Twitteriin tai johonkin systeemiin. Katsotaan vaan, että joku valo tuossa vilkkuu, mutta oma jarruvalo ei välkähdäkään", sanoo Kujansuu.

Kujansuu painotti työturvallisuutta jo yli vuosi sitten Länsi-Suomen jutussa, jossa hän kertoi ottaneensa asiakseen parantaa omaa näkyvyyttään esimerkiksi vaattein.

Autoilijoiden käyttäytyminen ei kuitenkaan vuoden aikana ole juuri parantunut.

Minuutin odotus voi pelastaa jonkun hengen

Ohitukset voivat pahimmassa tapauksessa johtaa vakaviinkin vaaratilanteisiin, kun kuljettaja joutuu liikkumaan ympäri jäteautoa astiaa tyhjentäessään.

Kujansuulla onkin toive autoilijoille: kun näet jäteauton, älä ohita, vaan odota. Useimmiten säiliön tyhjentämiseen menee alle minuutti.

– Se on yksi minuutti, ja sillä voi pelastaa jonkun hengen. Lähden aamulla terveenä töihin, ja toiveeni on, että pääsen terveenä töistä kotiinkin, Kujansuu sanoo.

Tietyömaiden rajoituksista ei juuri piitata

Roskakuskit eivät ole ainoa ammattiryhmä, joka joutuu työskentelemään teiden varsilla vilkasliikenteisissäkin paikoissa.

Joukkoon lukeutuvat myös esimerkiksi tietyömailla työskentelevät. Rauman kaupungin katutoimen työpäällikkö Jari Salminen tunnistaakin Kujansuun kuvaileman ongelman.

– Kun tietyöalueille laitetaan nopeusrajoituksia ja varoitusmerkkejä, eivätpä autoilijat niistä paljon välitä. Ei ymmärretä, että siellä on joku töissä ja että merkit on pystytetty työ- ja liikenneturvallisuuden takia eikä vaan huvikseen, Salminen puuskahtaa.

Salmisella on selvä näkemys siitä, mistä varovaisuuden puute johtuu: asenteista.

– Eiköhän se ole ihan valtakunnallinen ongelma. Ihmisillä on muka kiire, mutta ajallisesti ei häviä mitään, jos joutuu sata metriä ajamaan kolmeakymppiä viidenkympin sijaan.

Tilannenopeus ja turvavälit kuntoon

Tietyömaiden nopeusrajoitukset ja niiden noudattamatta jättäminen puhuttavatkin alalla laajasti, sanoo kuljetusalan ammattiliitto SKAL:n paikallisyhdistyksen eli Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Tero Siitonen.

– Ohi menevän liikenteen nopeudet tietyömailla eivät aina ole sellaisia kuin niiden kuuluisi olla, Siitonen toteaa.

Huomiota pitäisi kiinnittää sopivan tilannenopeuden lisäksi myös riittäviin turvaväleihin. Malttia ja tarkkaavaisuutta tarvitaan.

– Pitäisi muistaa, että ne ihmiset ovat siellä tekemässä työtä. He palvelevat yhteiskuntaa, jonka jäseniä kaikki autoilijatkin ovat, ja se pitäisi osata ottaa huomioon.

Liitto antaa jäsenilleen Siitosen mukaan jatkuvasti koulutusta esimerkiksi juuri tiellä työskentelyn turvallisuudesta

Liikenneturvan yhteyspäällikkö: vastuu turvallisesta liikenteestä kuuluu kaikille

Vastuu turvallisesta liikenteestä kuuluu kaikille tienkäyttäjille, toteaa Liikenneturvan Lounais-Suomen alueen yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

– Tieliikennelakiin kirjattu yleinen varovaisuusvelvoite on voimassa ja koskee kaikkia. Sinänsähän esimerkiksi roska-autoilla ei ole erityisasemaa tieliikenteessä, ja vastuuta on niin ohittajalla kuin ohitettavallakin, Heiskanen sanoo.

"Ohittavalla ajoneuvolla on pidettävä turvallinen väli ohitettavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan ja muutenkin huolehdittava, että ohitus ei vaaranna turvallisuutta", todetaan tieliikennelaissa.

Jäteautonkuljettaja Teemu Kujansuu kertoo myös tilanteista, joissa jäteauton joutuu pysäyttämään lähelle suojatietä.

Heiskanen viittaa tieliikennelakiin, jossa velvoitetaan hidastamaan ja tarvittaessa pysäyttämään ennen suojatietä, jos näkyvyys on jostain syystä rajoittunut.

Kännykkä ja kiire eivät sovi liikenteeseen

Tarinat tietyömaiden vaaratilanteista ovat Heiskasellekin tuttuja. Usein kyse on siitä, että kuljettajan huomio on herpaantunut.

– Jos nyt mietitään esimerkiksi liikennettä taajama-alueella, siellä on todella monta muuttujaa. Kännykän käytölle ei pitäisi liikenteessä jäädä aikaa, vaan huomion pitäisi olla liikenteessä jatkuvasti.

Hoppu ei ole hyväksi, sanoo Heiskanen. Valitettavan monella tuntuu kuitenkin olevan kova kiire, ja se ei liikenteeseen sovi.

– Tähänkin aikaan vuodesta on paljon traktoreita ja puimureita teillä. Keskimäärin ne kulkevat muutaman sata metriä ennen kuin kääntyvät pois maantieltä. Silti moni lähtee niitä ohittamaan niin, että pahimmassa tapauksessa voi syntyä vaaratilanteita.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut