Jatkosodassa kadonneen Eugen Wistin kohtalo toi pariskunnan yhteen – etsijöiden keinot alkoivat loppua, mutta sitten mättäästä pilkisti reisiluu

Mika Wist etsi jatkosodassa kadonnutta isosetäänsä yli 20 vuotta. Toisaalla Eugen Wistin tarinaa alkoi selvittää myös kirjailija Maritta Lintunen, ja pian muuttolaatikoita vietiin jo kohti Hämeenlinnaa. Yli 75 vuotta sitten kaatuneen kaukopartiomiehen tarina saatiin päätökseen vasta tammikuussa, kun dna-testin tulokset varmistuivat.

Sama nimi tuli vastaan tämän tästä sotahistorian kirjojen sivulauseissa. Eugen Wist.

Oli vuosi 2010, ja kirjailija Maritta Lintunen teki salapoliisintyötä. Hän halusi tietää lisää tästä rämäpäisestä kaukopartiomiehestä, joka katosi Karjalan kannaksella vain 23-vuotiaana, pari kuukautta ennen jatkosodan päättymistä.

Lähteet loppuivat nopeasti, eikä Jyväskylästä noin vain lähdetty kaivelemaan Helsingin sota-arkistoja. Lintunen etsi Eugen Wistin elossa olevia sukulaisia, ja sai käsiinsä tämän veljen pojanpojan sähköpostiosoitteen.

Hämeenlinnalainen mainosgraafikko Mika Wist oli tehnyt omaa salapoliisintyötään vuosikymmeniä. Hän oli käynyt Karjalassa etsimässä isosetänsä ”Esen” jäänteitä jo 1990-luvun lopulta lähtien.

Pari tapasi Helsingissä. Mika Wist antoi Lintuselle kaikki dokumentit, joita hän oli siihen mennessä saanut haalittua käsiinsä. Lintunen lupasi ilmoittaa, jos hän kirjoittaa jotain fiktiivistä Eugeniin liittyen.

Pari vuotta myöhemmin, keväällä 2012, julkaistiin Sydänraja. Päähenkilön isoeno, nuorena Karjalassa kadonnut sotilas Otto Sachsen, oli ilmetty Eugen.

Tapahtumapaikat Lintunen kirjoitti mielessään sinne, missä Eugen oli elänyt ja sotinut. Nimet hän siirsi kuitenkin naapurikylään tai -vesistöön.

Mika Wist tunnisti kirjan sivuilta sen saman isosedän, josta suvussa oli kerrottu tarinoita.

Wist meni Helsingin kirjamessuille kuuntelemaan Lintusen haastattelua. Hän lähetti viestiä, kiitti kirjasta. Ehdotti illallista, jos Lintunen haluaisi keskustella aiheesta vielä lisää. Hän halusi.

Loppuvuodesta muuttolaatikot vietiin Hämeenlinnaan.

Vuonna 2013 pariskunta matkusti yhdessä kannakselle. Lintunen näki ensimmäisen kerran kirjansa tapahtumapaikkoja.

He vierailivat Wistien kotikylässä Kaipialassa. Sieltä uskaliaaksi ja rämäpäiseksi kuvailtu Eugen oli hakenut partionsa kanssa 50 kiloa hopeita navetan lattian alta välirauhan aikaan.

He kävivät myös siinä pienessä saaressa, jonne Eugen lopulta katosi.

Kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikaan Eugen johti vihollisten selustassa neljän miehen Matti-partiota. Kun he joutuivat hajaantumaan Karjalan kannaksella, Eugen pyrki partiotoverinsa Toivo Leinon kanssa takaisin suomalaisten linjoille.

Miehet lähtivät uimaan yli Noskuanselkä-järven, mutta nousivat maihin jo 200 metriä ennen rantaa Pienessä Käräjäsaaressa. Siellä he kohtasivat venäläispartion. Tulitaistelussa Eugen kaatui ja venäläiset jättivät hänet saareen. Haavoittunut Leino joutui sotavangiksi.

Samana iltapäivänä Käräjäsaarissa kävi suomalaispartio, joka luuli Eugenin alastonta ruumista venäläiseksi. Myös suomalaiset jättivät kaatuneen saareen.

Pataljoonan sotapäiväkirjassa on tästä vain lyhyt maininta. ”Pienemmässä saaressa oli alaston ryssän ruumis, oli saanut sirpaleen päähänsä.” Todellisuudessa Eugen oli saanut päähänsä konepistoolisarjan.

Vuonna 1945 Leino palasi sotavankeudesta ja vahvisti Eugenin kuolleen. Hänen jäännöksensä löytyivät vasta 75 vuotta myöhemmin.

Vuosien ajan Mika Wist oli joutunut turvautumaan pelkkiin arkistoihin, joista hän etsi niitä harvoja jäljellä olevia tiedonmurusia Eugenin tarinasta.

Vuosi 2013 oli viimeinen kerta, kun Karjalassa pystyi tekemään etsintöjä omatoimisesti. Koska vanhoja historiallisia esineistöjä etsittiin ja myytiin verkossa, Venäjä kielsi etsinnät ilman virallista lupaa.

Kesällä 2019 venäläinen Karjalan valli -etsintäryhmä vastasi Wistin yhteydenottoon ja tarjosi apuaan. Samana syksynä ryhmä teki saareen koe-etsinnän.

Kun yksi ryhmän jäsenistä istahti hetkeksi, hän huomasi mättäästä törröttävän ihmisen reisiluun. 20 metrin päässä oli poukama, josta Mika Wist oli löytänyt venäläisen konepistoolin patruunan 20 vuotta aiemmin.

– Se oli ihan puhdasta sattumaa. Etsijät sanoivat, että löytyminen oli todella epätodennäköistä, koska tiedettiin, että ruumis oli ollut täysin alaston. Ei ollut mitään metallia, joka olisi piipannut etsimissä.

– Ainoa keino oli yrittää etsiä patruunoiden hylsyjä ja selvittää, missä kohtaa oli ammuttu.

Etsintää kranaatinsirpaleiden seasta

Jo pitkään oli ollut tiedossa, että Eugen oli jäänyt kahdesta vierekkäisestä saaresta pienempään. Se rehottaa edelleen villinä.

Etsintöjä hidasti se, että saari oli täynnä kranaatinsirpaleita, kun molemmat puolet olivat tulittaneet ei-kenenkään-maata. Maastokin on hankalaa pusikkoista louhikkoa, 30 sentin maatuneessa humuskerroksessa risteilee juuria.

– Oli enemmän käyttöä puutarhasaksille kuin lapiolle. Edes neliömetrin puhdistaminen oli hidasta, ja multapaakut piti hieroa käsissä luunsirpaleiden varalta, Mika Wist kertoo.

Pari viikkoa reisiluun löytymisen jälkeen paikalle palasivat venäläiset ja suomalaiset yhdessä. Mukana olivat Mika Wist ja Maritta Lintunen. Aluetta laajennettiin, ja kaikki mahdollinen löydetty kerättiin talteen.

Tykeistä ja kranaatinheittimistä oli saanut osansa myös Eugen Wistin ruumis. Siksi kokonaista luurankoa ei ollut heti löydettävissä.

Löydökset vietiin Viipuriin ja siunattiin Pietarin-Paavalin kirkossa. Lokakuussa 2019 Eugenin jäännökset saapuivat Suomeen, suoraan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laboratorioon.

Vihdoin kuukausi sitten oikeuslääketieteellinen dna-testin tulokset varmistuivat. Luu kuului Eugen Wistille.

Eugenin löytymisessä on ollut sulattelemista. Isosedän etsiminen oli Mika Wistille harrasteprojekti parinkymmenen vuoden ajan.

– Ammattilaisten ottaminen avuksi oli viimeinen oljenkorsi. Omat keinot alkoivat loppua täysin, koska kaikki mahdollinen oli löydetty arkistoista.

Maritta Lintusen mielestä Eugenin löytymisessä on hienoa symboliikkaa, kun vasta suomalaisten ja venäläisten yhteistyöllä onnistuttiin.

– Etsintäryhmän jäsenet etsivät sekä venäläisiä että suomalaisia sotilaita ilman palkkaa. Aika on mennyt eteenpäin. Venäjällä arjessa on toinen todellisuus kuin uutisissa. Politiikka on politiikka ja pienten ihmisten elämä on pienten ihmisten elämää.

Myös siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun Lintunen alkoi tutkia Eugen Wistin kohtaloa tulevan kirjansa taustaksi.

– Tuntuu hyvin erikoiselta, että Eugenin tarina nousi vielä uudestaan esiin. Kun lähdin tekemään yksinäistä salapoliisintyötä, en olisi ikinä uskonut, että ollaan tässä. Että Eugen on löytynyt, saati että olen Mikan kanssa naimisissa.

Nyt Eugen Wistin jäännökset odottavat viimeistä lepopaikkaansa Lappeenrannassa, pienessä valkoisessa arkussa. Toukokuussa kaatuneiden muistopäivänä Eugen Wist haudataan viimeisen kotikaupunkinsa sankarihautausmaalle.

Hänen nimensä on siellä jo valmiina, kaiverrettuna 70-metriseen graniittimuuriin yhdessä yli 5 000 muun Karjalaan haudatun tai kadonneen sankarivainajan kanssa.

Teksti: Vanessa Valkama

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut