Jättiläishimmelit syttyvät Ylisenpään kylien pihoihin

Raija ja Lassi Uusi-Pietilä rakentavat jättihimmeliä Kuolimaalla. Kuva: Miikka Lappalainen

Vanha joulukoriste himmeli nousee uuteen hohtoonsa Rauman Lapissa. Kodiksamin, Mäentaan, Sukkalan ja Kuolimaan kylissä on rakennettu koko vuosi sopusuhtaisia jättiläishimmeleitä. Suurimmat ovat kooltaan puolitoistametrisiä.

Himmelit syttyvät Lapin Ylisenpään kylissä ensimmäisenä adventtina ensi sunnuntaina.

Himmelit on tehty oljenvärisistä sähköputkista, sidottu sitkeällä narulla ja valaistu pienin, kirkkain ledvaloketjuin.

Idean toi kylään vapaa-ajan asukas Raija Uusi-Pietilä, ja hänen johdollaan on tähän mennessä rakennettu toistakymmentä himmeliä.

Kylähimmelit ovat lajissaan ensimmäiset, mutta valaistuilla jättihimmeleillä on esikuvansa muualla maailmassa.

Niitä on nähty niin Kotkan Keskuskadulla kuin Helsingin Esplanadilla. Himmeleille haettiin alun pitäen ripustuslupaa Kodiksamin kylänraitin valaisinpylväisiin, mutta viranomaiset arvioivat suunnitelman vaaralliseksi, joten himmelit heijaavat nyt kyläläisten omissa pihoissa.

Himmelit ovat perinteisiä skandinaavisia juhlakoristeita, joiden tiedetään kantautuneen Suomeen Ruotsista. Jo nimityskin tulee Ruotsin taivasta tarkoittavasta sanasta himmel. Niiden mallina ovat oletettavasti olleet kirkkojen komeat kristallikruunut.

Himmelikauden epävirallisia vihkiäisiä vietetään kyläläisten kanssa kello 17, kun kyläjoulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa. Himmelin loiston sammuttaa vasta Nuutti tullessaan. Siihen asti ohikulkijat voivat tiirailla niitä muun muassa Mäentaantieltä, Haantieltä, Rantatieltä ja Hinnerjoentieltä Sukkalan ja Kuolimaan kylien kohdalla.