Jättiläistarinat jatkuvat Laitilassa ensi kesänä

Kansalta kerättyihin kalevanpoikatarinoihin pohjautuva koko perheen musiikkinäytelmä Kivellä soutajat jatkaa ohjelmistossa Laitilassa myös ensi kesänä. Se sai ensi-esityksensä elokuussa 2014.

Näytelmän ohjaus on Tapio Väntsin, käsikirjoitus Terhi Raumosen, musiikin sävellys ja johto Markus Rantasen. Lavastus on Teemu Loikaksen käsialaa, nukketeatteriosuudet Tiina Purasen ja puvustus Jaana Renvallin.

Kielletty rakkaus, yksinäisyyttä pelkäävä äiti, olutta juomalla tulevaisuuteen näkevä noita ja break-danssaava sulhaskandidaatti. Näistä aineksista tehty musiikkinäytelmä kertoo ohjaaja Tapio Väntsin mukaan pohjimmiltaan erilaisuuden hyväksymisestä.

Näytelmä kertoo rikkaasta kauppiasleskestä, jonka tytär on rakastunut kalevanpoikaan. Juonen alta nousee esille erilaisia teemoja, kuten vihapuheet ja rasismi, nuorten rakkaus. Tarinan 1100-luvulle sijoittuvat asiat ovat ajankohtaisia myös tänä päivänä.

Näytelmän live-orkesterin kapellimestarin ja säveltäjän Markus Rantasen musiikillinen tausta on kansanmusiikissa, ja sieltä hän on ammentanut myös näytelmän musiikkiin. Euroopassa keskiajalla käytetty kampiliira tuo näytelmään aikakauden tunnelmaa. Musiikista on myös tekeillä cd-levy.

Näytelmän toinen esityskausi on Laitilan Louhenlinnassa 3.–14.6. Esityksiä on kahdeksan. Näytelmän tuottaa Laitilan Kulttuurin Tuki ry.