Jättömaalle valmistui puisto: Keskustelupuistosta tuli paikka kaikille kaupunkilaisille

Keskustelupuistoa rakentamassa olleet raumalaiset toivovat, että paikasta tulisi raumalaisten yhteinen.

| Päivitetty

Kodikkaita näkymiä, pieniä persoonallisia saarekkeita. Yhteisiä paikkoja viettää aikaa. Niistä on kahden vuoden urakoinnin jälkeen Kalliokadulle valmiiksi saatu Keskustelupuisto tehty.

Urakointi on oikea sana, sillä puistoa rakentaneiden mukaan tekemistä oli yllättävän paljon.

'– Jo yksistään siksi, että maaperä oli niin kovaa, että siitä oli vaikea saada lapiota läpi, Eija Valonen, yksi Keskustelupuiston 21 pelaajasta eli rakentajasta sanoo.

Valonen pitää puiston yhteisöllistä ideaa hyvänä.

– Uusien puistojen suunnitteluun voisi aivan hyvin ottaa ihmisiä mukaan, hän sanoo.

Yhteys löytyi

Vielä elo-syyskuussa tontilla kävi suhina. Eero Mattilan käsialaa ovat puiston lamput. Oma innovaatio olivat kuupat, jotka ovat taloustavaraa, teräskulhoja.

– Ne olivat halpoja. Tärkeä kriteeri oli se, että lamput mahtuvat budjettiin. Jos nämä olisi hankkinut valmiina, hinta olisi paljon kalliimpi. Lampuista tuli pesäpallomailan kestäviä.

Mattila on tyytyväinen kuluneisiin kahteen vuoteen. Ilmapiiri on ollut keskusteleva.

– Luulin aluksi, että yhteistoiminta ei kuulu länsirannikolle. Avainhenkilöt ovat löytäneet toisensa, aktiiviporukka on ollut 6–8 henkilöä.

Samaa mieltä on Herman Hammarberg 

– Täällä on diskuteerattu paljon. Ehkä olisi voitu tehdä enemmän kuin keskustella. Mielestäni puistoa lähdettiin rakentamaan väärässä järjestyksessä. Monet innostuivat istuttamaan kukkia ja omenapuita. Pikkuhiljaa löytyi kuitenkin myös yhteinen visio, Hammarberg arvioi.

Myös Eero Mattila olisi lähtenyt aikaisemmin tekemään yhteistä suunnitelmaa.

– Olisin toivonut, että ihmiset olisivat ottaneet rajatikut aiemmin pois ja nähneet puiston kokonaisuutena.

Yhdessä tekemistä

Puiston toisena vuonna on korostunut yhteisten alueiden rakentaminen. Winnova teki huvimajan, puiston rakentajat keppihevostallin ja keskelle puistoa kasvillisuuskumpareen, jonka keskellä oleva kyltistö kertoo välimatkan puiston rakentajien suosikkikohteisiin muualla.

Kaikkien toiveena on, että puisto lähtee elämään omaa elämäänsä ja säilyy myös tulevaisuudessa.

– Ei säilyminen mikään itsestäänselvyys ole. Yksi visio voisi olla pro-Keskustelupuisto -liike, Eero Mattila miettii.

Lapset tasavertaisia

Puiston 21 rakentajan joukossa oli myös lapsia. Heitä on alakoulua käyvien Magdalena Kelterin ja Vilho Lammen mukaan kohdeltu tasavertaisesti.

– Kaikki ovat saaneet äänestää, kaksi kertaa olen ollut eri mieltä kuin muut. Lapsetkin ovat siis voineet vaikuttaa, Kelter sanoo.

Hänen harras toiveensa on se, että puistolla olisi käyttöä.

– Toivottavasti mahdollisimman moni kävisi siellä ja toivottavasti ihmiset kunnioittavat puistoa, sitä ei roskattaisi tai tehtäisi siellä ilkivaltaa.

Yksilön ja yhteisön käsiala näkyy

Keskustelupuiston taiteilija Tellervo Kalleinen iloitsee siitä, että koko projektin lähtöidea, sekä yksilöiden äänen että ryhmän näkemyksen näkyminen valmiissa puistossa, toteutui.

Taiteilija myöntää, että projekti oli jo etukäteen arvioituna kunnianhimoinen. Osallistujilta se onkin hänen mukaansa vaatinut paljon sekä henkistä että fyysistä työtä.

– Kaksi vuotta on pitkä aika pitää yhteisöllinen prosessi elossa. Se, jaksaisivatko ihmiset koko projektin ajan, oli iso epävarmuustekijä. Ne, jotka jäivät pois, jättäytyivät kuitenkin pois heti alussa ja muut jatkoivat loppuun saakka.

Yhteisiä päätöksiä

Keskustelupuiston metodi oli Kalleisen mukaan tiukka: se perustui sosiokratiaan, päätöksenteon menetelmään, jossa tasa-arvoiset yksilöt päättävät asioista yhteisesti konsensusperiaatteella.

Kaikkien päätösten piti olla sellaisia, että jokainen osallistuja seisoi niiden takana. Keskusteluprosessia jatkettiin niin kauan, että yhteisymmärrys syntyi.

Nykytaidetta vai ei?

Moni on saattanut puiston rakentamisen eri vaiheissa ihmetellä, mikä projektista tekee nykytaiteen projektin.

Kalleiselle ja hänen työparilleen Oliver Kochta-Kalleiselle tyypillinen tapa toimia taiteilijoina on teosten muodon ja toteutustavan määräytyminen sisällön ja asiayhteyden mukaan.

– Tällä kertaa se oli puisto.

Lönnströmin nykytaideprojektissa kiinnostavaa oli tehdä jotain julkiseen tilaan.

– Emme ole koskaan jättäneet maamerkkiä pysyvän taideteoksen muodossa, se ei ole meille tyypillinen tapa toimia.

Projektit ovat taiteilijaduolle kokeiluja, joiden kautta on mahdollista pohtia universaaleja asioita ja herättää yhteiskunnallista keskustelua.

Keskeistä työskentelyssä on Kalleisen mukaan yksilön ja yhteisön välisen suhteen pohtiminen.

– Miten ryhmän viisautta voisi houkutella esiin päätymättä tyypillisiin sudenkuoppiin kuten egojen väliseen valtapeliin?

Keskustelupuisto tutkii hänen mukaansa käytännön kokeilun kautta esimerkiksi sitä, kuinka rakenteiden kautta yhteiskuntaa voisi muuttaa osallistavammaksi ja horisontaalisemmaksi.

Kalleisen mukaan ihmiset voivat toisaalta unohtaa sanan nykytaiteen projekti

– Tärkeää on se, että Raumalle on syntynyt uusi, ainutlaatuinen puisto, jonka rakentamisessa on kuultu monenikäisiä ihmisiä.

Osallistujien palaute tallennetaan videohaastatteluihin projektin jälkeen. Materiaalia on tarkoitus työstää aiheiden käsittelyä jatkavaksi näyttelyksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut