Johanna Luukkoselle valitaan Laitilaan sijaistaja kolmeksi kuukaudeksi

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto yllättyisi, jos Laitilan kaupunginjohtajan haku ei menisi nyt maaliin.

Laitilan kaupunki tiedotti maanantaina valinneensa kolme kaupunginjohtajahakijaa haastatteluvaiheeseen.

Hakuprosessi etenee kaupungissa ripeästi, sillä valinta haluttaisiin viedä kaupunginvaltuuston päätettäväksi 1. kesäkuuta.

– Sen vuoksi tässä ei turhaan aikailla, vaan viedään reippaasti eteenpäin. Siten emme joutuisi ylimääräistä valtuuston kokousta pitämään, Laitilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto (kesk.) sanoo.

Suostumuksia ei ole jätetty pöydälle

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoo, että tulevan viikon maanantai ja tiistai on varattu ehdokkaiden haastatteluihin.

– Tiistaina illalla meillä on kaupunginhallituksen kokous, jonka jälkeen on lupa odottaa taas päätöksiä.

Haastatteluihin on valittu Juuso Alatalo Mynämäeltä, Lauri Kattelus Turusta ja Terttu Korte Kannuksesta. Heidän lisäkseen haastateltavien joukkoa on mahdollisuus laajentaa henkilöillä, jotka jättävät suostumuksen vielä hakuajan jälkeenkin.

– Kulisseissa varmaan puhutaan monenlaista etenkin nyt, kun hakijoiden joukko tuli julkiseksi.

– Tällä hetkellä tällaisia suostumuksia ei ole pöytään kuitenkaan tullut. Ensi tiistaihin mennessä näiden suostumusten pitää tulla, sillä silloin valitsemme jatkajat soveltuvuusarvioon. Silloin pitää olla homma jo selvä, Kuusisto toteaa.

Kolmikon valinta oli 0lähes ”läpihuutojuttu”

Raumalle kaupunginjohtajaksi valittu Johanna Luukkonen ei ehdi olla Laitilan johdossa aivan kolmea täyttä vuotta.

Kuusisto tietää, että viranhaltijan vaihdossa syntyy aina pientä tyhjäkäyntiä ja hengenvetoa, joten vaihdoksia ei olisi hyvä olla liian usein.

– Nykypäivänä ymmärtää, etteivät vanhan maailman eläkevirat ole enää niin yleisiä. Mutta totta kai haemme johtoon pitkäaikaista kehittäjää. Uskomme, että Laitilalla on antaa vakaata tukea antava päätöksenteko-organisaatio.

Kaupunginjohtajaksi haki kaikkiaan kymmenen henkilöä.

Haastatteluihin valituista Alatalo työskentelee Kaarinan kaupungin palveluksessa hallinnon asiantuntijana, Kattelus on Turun kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja ja Korte on ollut Kannuksessa viimeiset 14 vuotta kaupunginjohtajana.

– En tiedä, onko liian rehvakasta sanoa läpihuutojutuksi, mutta valituista ei käyty tulikivenkatkuista keskustelua. Konsultin esityksestä hallitus totesi hyvin yksituumaisesti, että nämä kolme henkilöä valitaan.

Kuusiston mukaan hakijoiden joukko kaupunginjohtajan pestiin oli kovatasoinen. Hänen mukaansa se oli myös täysin linjassa kolme vuotta sitten tehtyyn hakuprosessiin.

– Vaikka ketään ei mistään enää löytyisi, niin tuosta porukasta pystymme valinnan tekemään.

– Sitten pitää tapahtua jotakin todella merkillistä, että jostain syystä päätyisimme jatkamaan hakuaikaa tai tekemään uusi kommervenkki, Kuusisto uskoo.

Sijaistaja mukana sote-johtajan valinnassa

Laitila oli ilmoittanut hakuilmoituksessaan, että uusi kaupunginjohtaja voisi aloittaa tehtävässään elokuun alussa.Kuusiston mukaan realistisempaa olisi tällä hetkellä puhua syyskuun alusta.

– Paljon riippuu siitä henkilöstäkin, joka virkaan valitaan. Mutta kaikissa sijaistuksissa ja muissa olemme varautuneet syyskuun alkuun.

Rauman johtoon siirtyvä Luukkonen on viimeistä päivää Laitilan kaupunginjohtajana 9. kesäkuuta.

Sen jälkeen virkaan astuu sijainen. Sijaistusjärjestelystä keskustellaan Kuusiston mukaan ensi viikon hallituksen kokouksessa.

– Ajatuksemme on se, että johtoryhmän parin henkilön kesken sitä tilannetta katsotaan.

Kuusisto muistuttaa, että sijaistajalle heinäkuu parhaana lomakautena etenkin korona-aikana on hiljaista aikaa, mutta ennen sitä tehdään vielä tärkeitä päätöksiä.

– Keskeisin on sosiaali- ja terveysjohtajan hakuprosessi, joka täytyy viedä maaliin ennen kesälomille hilpaisua. Uskoisin, että pystymme sijaistuksen klaaraamaan ihan mallikkaasti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut