Raumalainen Maritza kuoli lääkkeiden yliannostukseen 29-vuotiaana elokuussa 2015. Elämä oli näyttänyt nuorelle naiselle nurjan puolensa hänen sairastuttuaan päihderiippuvuuteen.
Tumma, kaunis nainen oli monelle raumalaiselle tuttu näky kaupungilla.
Parakeille Porin tien varteen hentoinen nainen joutui asumaan ensimmäisen kerran jo 23-vuotiaana. Neljän vuoden aikana Maritza asui parakeilla kolmeen eri kertaan yhteensä noin vuoden ajan.
– Parakeille asuttaminen ei ole inhimillistä. Maritza koki siellä asumisen pelottavaksi ja erittäin turvattomaksi, sanoo Maritzan äiti Iiris Rönnblad.
Iiris tietää mistä puhuu. Kun tytär joutui asumaan parakissa, jossa seinissä oli reikiä ulos asti, lämmitys ei toiminut ja putket olivat jäässä, tuntui tilanne äidistäkin pelottavalta.
Sosiaalitoimen tuki ei riittänyt syrjäisille parakeille saakka, tuki-ihmiset kävivät lähinnä pyörähtämässä satunnaisesti pihalla.
Parakeilla tapahtui pahoinpitelyjä ja varkauksia, koska siellä ei ollut minkäänlaista vartiointia. Aamulla Maritzalle hankittu televisio oli illalla viety ikkuna rikkomalla.
Pelko oli läsnä aina
Näpistykset ja pienet varkaudet veivät Maritzan välillä vankilaan, välillä hän sai puhuttua poikakaverinsa kanssa asunnon vapailta vuokramarkkinoilta. Mitään pysyvää ei koskaan kuitenkaan ollut. Maritza ei käyttänyt alkoholia, mutta oli lääkkeiden väärinkäyttäjä.
Viimeiset vuodet olivat erittäin vaikeita ja läsnä oli alituinen pelko siitä, onko tytär hengissä vai ei.
– Jos ei ole elänyt päihdeongelmaan sairastuneen kanssa, ei tiedä, millaista helvettiä elämä voi olla sekä sairastuneelle itselleen että omaisille. Hyvistä lähtökohdista huolimatta, tämä sairaus voi kohdata kenen nuorta tahansa.
Omaisen roolissa joutuu kamppailemaan monien tunteiden ja toimien kanssa.
– Tavallaan syyllistyin väärinkäytön hyväksymiseen antamalla Maritzalle rahaa, mutta pelkäsin jatkuvasti hänen joutuvan väkivallan kohteeksi. Järki ja sydän taistelivat, sanoo Iiris.
Erilaisissa hoitopaikoissa vietettyjen viikkojen jälkeen Maritza oli aina valmis aloittamaan uuden elämän. Näihin lupauksiin perhekin uskoi lähes loppuun saakka.
– Päihdekatkot ovat usein liian lyhytkestoisia ja pahinta on, että ensimmäisestä virheestä joutuu ulos. Myös hoitoon pääseminen on erittäin vaikeaa, kun tietää päihderiippuvaisten ihmisten lyhytjänteisyyden.
Iiriksen mielestä Suomessa pitäisi olla mahdollisuus määrätä henkilö pakkohoitoon, vaikka siihen ei moni usko.
– Perheemme uskoi, että se olisi ollut Maritzan pelastus, jos hoitoon olisi liittynyt vahva vertaistuki. Omaisilla ei ole ammattitaitoa auttaa, eikä se ole heidän tehtävänsäkään.
Syyllisyys ei katoa
Vauvana Kolumbiasta Raumalle adoptoidun Maritzan ongelmat alkoivat hänen siirtyessään yläkouluun. Kaveripiiri muuttui, koulupinnaaminen alkoi ja lopulta hän päätyi Loikalan perhekotiin, missä hän suoritti peruskoulun loppuun.
Peruskoulun jälkeen hän suoritti Lahdessa myös meikkaaja-maskeerajakoulutuksen.
– Hän oli todella lahjakas siinä työssään, mutta päihderiippuvuus vei mahdollisuuden osallistua työelämään.
Maritzan kuolemasta tulee kesällä kuluneeksi neljä vuotta. Iiriksen pahin syyllisyys on helpottanut, joskaan ei kokonaan kadonnut.
– Me läheiset olemme lohduttaneet itseämme ajatuksella, että nyt hänen on hyvä olla päästyään vapaaksi kivusta, tuskasta ja pelosta.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.