Joulu on avattu Rauman Prismassa

Rauman Naisvoimistelijoiden Prisman joulunavaukseen järjestämä temppurata täyttyi sunnuntaina nopeasti. Kuva: pekka Lehmuskallio.

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu tarkoittaa Raumalla Prisman joulunavausta. Tänäkin vuonna kauppakeskus laittoi joululaulut soimaan, ripusti joulukoristeet kattoon ja kutsui joulupukin kylään Pyhäinpäivää seuranneena sunnuntaina.

Joulunavauksen ohjelmaan kuului tänä vuonna muun muassa Rauman naisvoimistelijoiden järjesämä temppurata. Rata avautui kolmelta ja jo viidessä minuutissa se kuhisi lapsia.

Enni ja Fanni Varjo innostuivat temppuradasta kovin, vaikka kyselivät myös, koska pääsevät tapaamaan joulupukkia. Vanhemmat Anna ja Jan Varjo eivät olleet lähteneet kauppaan erityisesti juuri joulunavauksen takia, vaikka tiesivätkin, että sellainen on sunnuntaina tiedossa.

Heidän perheessään jouluvalmisteluja ei ole vielä aloitettu, mutta joulunodotus kylläkin. Kylmä sää ja lumi tarkoittavat perheen tyttärille sitä, että joulu on jo ovella.

Kaupan puolella kävi sunnuntaina kuhina, kun kymmenet lapset jonottivat omaa vuoroaan päästä kuvaan joulupukin kanssa.

- Tämä on hyvin suosittu tapahtuma. Joulupukki oli paikalla ensin kahteen asti ja silloin oli koko ajan täyttä, myymäläpäällikkö Eila Ruskamo kertoo.