Joulupukkijuoksu lähestyy

Säkylän joulupukkijuoksu järjestetään tänä vuonna tasan kuukausi ennen jouluaattoa, lauantaina 24.11. Ilmoittautuminen on jo käynnissä.

Nuoret ja vanhat, miehet ja naiset pukevat ylleen joulupukin varusteet ja kirmaavat pitkin Säkylän kylänraittia. Tapahtuman järjestävät Säkylän kunta ja Säkylän Yrittäjät ry toista kertaa.

Viimevuotisen Suomen ensimmäisen joulupukkijuoksun osallistujamäärä ylitti reilusti odotukset ja kohosi noin kahteensataan. Myös katsojia saapui Säkylän torille ja reitin varrelle sankat joukot.

Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää uskaltaa nyt odottaa tapahtumalta vielä enemmän.

– Joulupukkijuoksu sai viime vuonna mukavasti valtakunnallista julkisuutta, joten uskoisin, että oman väen ohella entistä useampi ulkopaikkakuntalainen uskaltautuu nyt punanuttujen joukkoon. Samalla tarjoutuu mahdollisuus tutustua elinvoimaiseen kuntaamme, Mäenpää kannustaa.

Järjestäjät varautuvat tällä kertaa noin 400 juoksijaan. Ilmoittautuminen on käynnissä osoitteessa www.joulupukkijuoksu.fi. Ilmoittautua voi myös puhelimitse numeroon 02 8328 446 Sini Rekolalle. Osallistumismaksu 10 euroa ohjataan hyväntekeväisyyteen. 

Joulupukkijuoksu liittyy Säkylän kuntamarkkinointikampanjaan, jonka tunnus on ”Säkylä – Sata syytä!”