Joulupuu-keräyksellä yli 1 400 lahjaa lapsille

Rauman Nuorkauppakamarin seitsemättä kertaa järjestämän Joulupuu-keräyksellä saatiin kokoon yli 1 400 lahjaa. Paketit on toimitettu Rauman kaupungin sosiaalitoimelle, joka lajittelee ja jakelee lahjat eteenpäin vähävaraisille perheille ennen joulua.

– Tänä vuonna apua tarvitsevia lapsia oli noin 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan lahjansaajia on tänä vuonna reilut 500, kertoo projektipäällikkö Noora Pylkkänen.

Apua tarvitsevat jakautuvat tasaisesti kaikkiin ikäryhmiin sukupuoleen katsomatta.

– Keräyksen aikana pyrittiin aktiivisesti seuraamaan eri ikäryhmiin kertyneiden lahjojen määriä, jotta mikään ikäryhmä ei jäisi paitsioon.

Keräyksen facebook-sivulla tiedotettiin myös aktiivisesti millä ikäryhmällä on milläkin hetkellä vajausta.

Lahjojen vastaanotto kesti tänä vuonna 8 päivää, joiden aikana Rauman Nuorkauppakamarin aktiivijäsenet päivystivät joulupuun juurella yhteensä noin 100 tuntia. Joulupuun keräyspisteellä poikkesivat pääasiassa yksityishenkilöt, joista suurelle osalle osallistuminen keräykseen oli muodostunut jo perinteeksi.

Myös useat paikalliset yritykset osallistuvat keräykseen lahjoittamalla lahjoja sekä auttamalla käytännön järjestelyissä.