Joulupuu-keräys oli menestys Porin seudulla

Porin Nuorkauppakamarin järjestämän Joulupuu-keräyksen aikana keräyspisteille tuotiin 1800-1900 lahjaa.

– Tässä vaiheessa, kun jouluun on enää muutama yö, lahjoja ei ehditä laskemaan, vaan ne toimitetaan nopeasti oikeisiin osoitteisiin, jotta varmasti ehtivät perille ennen jouluaattoa, projektipäällikkö Teemu Niemelä kertoo.

Porissa, Noormarkussa, Ulvilassa, Nakkilassa, Merikarvialla ja Luvialla kerättiin joululahjoja 22 eri keräyspisteessä. Porin sosiaalitoimen mukaan tänä vuonna lahjoja saatiin keräykseen runsaasti. Erityisesti nuorimmille lapsille tuli paljon paketteja, jopa yli tarpeen. Vanhemmille 11–17-vuotiaille nuorille olisi kaivattu hieman enemmän paketteja.

Niemelä on tyytyväinen keräyksen tulokseen.

– Todella mahtavaa, että näin monet ihmiset tänäkin jouluna ostivat lahjan hyvään tarkoitukseen. Monessa perheessä tämä on ainut lahja, jonka lapsi saa, joten jokaisella lahjalla on suuri merkitys.