Seppä-patsaan sai V-K Teräsrakenne Oy

Eurajoen Keskustan koulun lapset lauloivat Eurajoen yrittäjien joulunavaustapahtuman alkajaisiksi. Yksi kuorolaisista oli Fanni Lähdesmäki, jonka äiti Anne ja pikkuveli Felix olivat saapuneet kuuntelemaan esitystä. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Jouluvalot syttyivät kauniissa pakkasaamussa Eurajoen Yrittäjien perinteisessä joulunavauksessa. Valot sytytettiin torilla kasvavaan elävään hyvän mielen joulukuuseen ensimmäistä kertaa, sillä aikaisempina vuosina paikalle on tuotu metsästä kaadettu kuusi. Nyt torille aikanaan istutettu taimi oli kasvanut siihen mittaa, ettei kuusta tarvinnut enää tuoda muualta.

Kunnian jouluvalojen sytyttämiseen sai itse Joulupukki.

Tilaisuudessa myönnettiin myös perinteinen Seppä-patsas, jonka sai tänä vuonna Jarno Rajalan pyörittämä V-K Teräsrakenne Oy.

Asianhoitaja Mikko Salminen kävi vastaanottamassa patsaan.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.